Kouvolan kaupungin viime vuoden tulos on 26 miljoonaa euroa miinuksella. Alijäämää kasvattivat verotulojen notkahdus ja sote-palveluiden ostojen ylittyminen. Kaupunki käynnisti säästöohjelman mutta myös kehitti toimintaansa: kärkihankkeet etenivät suunnitellusti. Kouvolan kaupungin vuoden 2018 alijäämä oli 26 miljoonaa euroa. Syynä alijäämään oli ensinnäkin verotulojen odottamaton notkahdus: niitä kertyi Kouvolalle viime vuonna 331,1 miljoonaa euroa eli 7,4 miljoonaa euroa ennakoitua vähemmän. Toinen merkittävä syy alijäämiin oli ostopalvelumenojen kasvu. Erityisen paljon, 5-6 prosenttia, kasvoivat sosiaali- ja terveyspalveluiden ostot. Kouvola osti palveluja vuonna 2018 kaikkiaan 366,6 miljoonalla eurolla. Tiukka taloudellinen tilanne näkyy myös vuosikatteessa, joka oli poikkeuksellisesti miinusmerkkinen, ollen -5,7 miljoonaa euroa. Kaupungin nettoinvestoinnit olivat 29,6 miljoonaa euroa ja lainakanta kasvoi 33,0 miljoonaa euroa. Kaupungin…
-
-
Kotkan uuden Lidlin rakentaminen on aloitettu – myymälään maalämpöä ja aurinkovoimaa
Kotkan Sutelassa rakennetaan parhaillaan uutta Lidl-myymälää. Myymälässä panostetaan uusiutuvan energian käyttöön ja myymälä saa oman aurinkovoimalan sekä maalämpövoimalan. Lisäksi kylmäkalusteissa käytetään ainoastaan luonnollista CO2-kylmäainetta. Sutelan Lidl-myymälän avajaisia vietetään syksyllä 2019. Sutelantiellä Kotkassa on aloitettu uuden Lidl-myymälän rakennustyöt. Työt aloitettiin joulukuussa ja tällä hetkellä ollaan runkorakennusvaiheessa. Myymälä avataan syksyllä 2019. Sutelan myymälästä tulee uusimman Lidl-ilmeen mukainen myymälä, joka on avara ja tyylikkään harmaa. Myyntipinta-ala on noin 1400m2. Uusi Sutelan myymälä sijoittuu kaupungin länsipuolelle valtatien kupeeseen, joten myymälään on helppo poiketa myös matkalla. – Kotkan asiakasmäärät ovat kasvaneet tasaisesti ja kaupunkiin mahtuu ehdottomasti vielä toinen Lidl-myymälä. Olemme todella innoissamme, että myymälän rakentaminen on saatu hyvin käyntiin, kiinteistö- ja kehitysjohtaja Virpi Kaikkoneniloitsee. Kotkassa on…
-
Kotkalaisille yrityksille hakuun uusi kasvuraha
Kuvassa: Kotkan vs. kehitysjohtaja Toni Vanhala Kotkan kaupungilla on alle 10 hengen yrityksille uusi kasvuraha, joka on suuruudeltaan 1 000 – 4 000 €. Kasvurahaa voi hakea yrityksen palvelu- ja tuoteinnovaatioihin. Kaikkiaan rahaa on jaossa 20 000 € tänä vuonna. Hakuaika on 18.3.-15.4.2019. – Kotkan kaupunki haluaa rohkaista kotkalaisia yrityksiä tuomaan markkinoille uusia kaupallisia palveluita ja tuotteita, jotta yritys pärjäisi kilpailussa ja mahdollistaisi uusien työpaikkojen synnyn, kertoo Kotkan vs. kehitysjohtaja Toni Vanhala. Kasvurahaa ei myönnetä markkinointi- ja mainosmateriaaleihin, kotisivuihin, kaluston uusintaan tai muihin yrityksen arkipäiväisiin menoihin. Kasvuraha on käytettävissä vuoden 2019 aikana toteutettaviin tai käynnistettäviin toimenpiteisiin. Kasvurahaa voivat hakea Kotkaan rekisteröidyt mikroyritykset, jotka työllistävät alle 10 henkeä. Kasvurahaa voi hakea seuraaviin…
-
Tiesuunnitelma valtatien 6 parantamiseksi Parikkalassa
Valtatien 6 ja maanteiden 4012/4015 liittymän ja maantien 4012 (Kolmikannantie) parantaminen, Parikkala – Tiesuunnitelman laatiminen Kaakkois-Suomen ELY-keskus laatii tiesuunnitelmaa valtatien 6 ja maanteiden 4012/4015 liittymän ja maantien 4012 (Kolmikannantie) parantamiseksi Parikkalan kunnan alueella. Hankekohde sisältää maantien 4012 (Kolmikannantie) valtatien 6 liittymästä noin 5 kilometriä Venäjän rajan suuntaan sekä valtatien 6 koskien maanteiden 4012 ja 4015 liittymäaluetta. Lähtökohdat ja vaikutukset Tiesuunnitelmassa esitetyillä toimenpiteillä varmistetaan valtatien 6 ja Kolmikannantien risteysalueen liikenteellinen toimivuus ja sujuvuus, parannetaan oleellisesti risteysalueen liikenneturvallisuutta ja kohennetaan kevyen liikenteen yhteyksiä. Lisäksi Kolmikannantien liikennöitävyyttä parannetaan suuntauksen parantamisilla ja tien leventämisellä. Toimenpiteet Tämän tiesuunnitelman mukaiset ratkaisut perustuvat vuonna 2015 laadittuun toimenpidesuunnitelmaan “Kolmikannantien (mt 4012) toimenpidesuunnitelma, Parikkala”, jonka yksityiskohtia on täydennetty tiesuunnittelun…
-
Lappeenranta ja Pietari aloittivat yhdessä kemikaalittoman hulevesien puhdistusprojektin
Kuva: Sammonlahden kosteikko ennen ja 2 viikkoa testin aloittamisen jälkeen 2016 Lappeenrannassa ja Pietarissa on käynnistynyt yhteinen hanke, jossa testataan ja kehitetään uutta innovatiivista tapaa puhdistaa hule- ja valumavesiä kemikaalittomasti. Suomi – Venäjä CBC 2014-2020 -ohjelman rahoittama kolmevuotinen hanke käynnistyi 1.3.2019. Konsepti perustuu Lappeenrannan Sammonlahden kosteikolla vuonna 2016 testattuun EM-teknologiaan. EM-teknologia on mikrobipohjainen ratkaisu, jossa mikrobien tehtävä on tehostaa ympäristön itsensä kykyä käsitellä ja sitouttaa esimerkiksi ravinnekuormia. Sammonlahden kosteikolta saatujen lupaavien tulosten siivittämänä tehtiin seuraavana vuonna vielä yksi kenttäkoe Lemin Nukkalammella, jolloin saatiin vahvistus teknologian toiminnasta. Tieto teknologiasta ja tuloksista kantautui Pietariin ja sieltä otettiin yhteyttä yhteisen hankkeen merkeissä, kertoo projektipäällikkö Ville Reinikainen Lappeenrannan seudun ympäristötoimesta. – Venäläiset toivat hankkeeseen mukanaan toisen…
-
Kotkamills voittoon NextGen Cup Challenge –kilpailussa
Kotkamills on yksi voittajista kansainvälisessä NextGen Cup Challenge –kilpailussa, joka haastoi innovaattorit, yritykset ja asiantuntijat kehittämään kierrätettävän ja biohajoavan kertakäyttökupin kylmille ja kuumille juomille. NextGen konsortion kilpailuun osallistui 480 erilaista ratkaisua, joiden joukosta valittiin 12 parasta. Kotkamillsin voitokas ratkaisu on ISLA®-kartongista valmistettu The Game Changer kuppi, joka on muoviton, kierrätettävä ja biohajoava. Kotkamills on ylpeä ja kiitollinen tunnustuksesta kilpailussa, joka tuo tärkeällä tavalla esiin kertakäyttömuoveja korvaavia ratkaisuja. ”Kuluttajat ja yritykset etsivät aktiivisesti keinoja kertakäyttömuoviroskan vähentämiseksi. Meidän muoviton, kierrätettävä ja biohajoava suojakerroskartonkimme mahdollistaa muovin korvaamisen esimerkiksi kertakäyttökupeissa, ja on hienoa päästä tekemään yhteistyötä yhteisen tavoitteen eteen isojen brändien kanssa,” sanoo Kotkamillsin toimitusjohtaja Markku Hämäläinen. Nextgen Cup Challenge https://www.nextgenconsortium.com/
-
Kotkaan uusi kotimaisen musiikin suurtapahtuma “KOTKA SOI”!
KOTKA SOI –TAPAHTUMA JÄRJESTETÄÄN NYT ENSIMMÄISTÄ KERTAA! Ensimmäistä kertaa ensi kesäkuussa järjestettävässä Kotka soi –tapahtumassa Kotkan kauppatorilla nähdään maamme ykkösesiintyjät. Kahden päivän aikana lavalle nousevat Jonne Aaron, The Dimitri Keiski Band, Antti Ketonen, Lauri Tähkä, Laura Voutilainen, Danny, Antti Railio ja Kaija Koo. “Nykyisin kesätapahtumia pyritään järjestämään myös siellä, missä ihmiset normaalistikin liikkuvat ja viihtyvät. Keskeisempää tapahtumapaikkaa kuin kaupungin kauppatori tuskin voi edes ajatella. Nykypäivän ihmiset arvostavat vaivatonta liikkumista, hyvää palvelua ja mukavuutta musiikin lisäksi”, kertoo uuden Kotka soi –musiikkitapahtuman järjestelyistä vastaavan RH-Entertainmentin Riki Huhtala. “Musiikki ja esiintyjät ovat luonnollisesti ensisijaisen tärkeässä asemassa tapahtuman onnistumisen kannalta, mutta lähes yhtä tärkeää on huolehtia siitä, että asiakkaiden tarpeista huolehditaan ja heitä palvellaan hyvin. Tarjolla on oltava laadukasta ja monipuolista juotavaa ja…
-
Kotkalainen Lääkärikeskus Wiljami yhdistyy Mehiläiseen
Mehiläinen on ostanut 15.2.2019 allekirjoitetulla liiketoimintakaupalla Lääkärikeskus Wiljamin liiketoiminnan Kotkassa. Omistusjärjestelyn muutoksen myötä palvelut tarjotaan asiakkaille 1.3.2019 alkaen Mehiläinen Karhulan toimipisteestä. Lääkärikeskus Wiljami toimii Karhulan Teollisuuspuiston alueella tarjoten työterveyspalveluja yli tuhannelle työntekijälle. Mehiläisen liiketoimintajohtaja Anssi Hartiala on tyytyväinen lääkärikeskus Wiljamin siirtyessä osaksi Mehiläistä. – Lääkärikeskus Wiljami on tarjonnut asiakkailleen laadukkaita työterveyspalveluita vahvalla asiantuntemuksella. On hieno päästä jatkamaan tätä työtä. Nyt allekirjoitettu liiketoimintakauppa vahvistaa entisestään Mehiläisen asemaa työterveyspalveluiden tarjoajana Karhulassa ja Kotkan alueella, Hartiala toteaa. Myös Lääkärikeskus Wiljamin omistuksesta luopuvan Coor Service Management Oy:n toimitusjohtaja Marcus Karsten on tyytyväinen Mehiläisen ja Coorin solmimaan liiketoimintakauppaan. – Toteutunut liiketoimintakauppa on osa strategiaamme, jonka mukaisesti keskitymme omaan ydinliiketoimintaamme. Coor on yksi Pohjoismaiden johtavia kiinteistöpalvelualan toimijoita, ja meille on…
-
MATTI AROLASTA KOTKAN KAUPPATIEN UUSI HALLITUKSEN PUHEENJOHTAJA
OP Kymenlaakson luottojohtaja Matti Arola valittiin Kotkan Kauppatien hallituksen puheenjohtajaksi vuoden 2020 loppuun asti 20.2.2019 järjestetyssä ylimääräisessä jäsenkokouksessa. Muut hallituksen jäsenet ovat Marja Kukkonen (Kotkan kaupunki), Sari Puhilas (Kauppakeskus Pasaati), Anne Sjögren (Keittiötarvikepuoti Purnukka), Kirsi Tuomala (Bauer Media Oy), Päivi Leijamaa (Karhulan Helmi Ky), Jari Klaus (Kymen Seudun Osuuskauppa), Vesa Orhala (Pilke Optiikka Oy), Antti Taisto (Karhunpesä Ky) ja Petri Piipari (Poiju Julkaisut Oy).
-
Jari-Pekka Väisänen Kotka-Kymin ja Pyhtään seurakuntien yhteiseksi talousjohtajaksi
Kotka-Kymin ja Pyhtään seurakuntien uusi talousjohtaja Jari-Pekka Väisänen aloittaa virassaan kevään aikana. Kuvaaja: Emilia Pulkki Kotka-Kymin ja Pyhtään seurakuntien uudeksi talousjohtajaksi on valittu Jari-Pekka Väisänen, 42. Molempien seurakuntien kirkkoneuvostot valitsivat Väisäsen kokouksissaan 21.2.2019. Uusi talousjohtaja aloittaa tehtävässään kevään aikana. Talousjohtaja vastaa seurakunnan taloudesta sekä johtaa kiinteistö- ja hautaustoimea. Seurakuntien nykyinen talousjohtaja Matti Ilmivalta siirtyy Kouvolan seurakuntayhtymän hallintojohtajaksi maaliskuun alusta alkaen. – Olen työskennellyt erilaisissa taloushallinnon tehtävissä yhdeksänkymmentäluvun loppupuolelta alkaen. Seurakuntien taloudelliset haasteet ovat pitkälti yhteisiä koko julkiselle sektorille. Vuosien kokemus kunnan taloushallinnosta luo minulle hyvän pohjan tarttua seurakuntien talouden ja hallinnon vetovastuuseen kirkkoherrojen tukena. Paljon on myös uutta opittavaa, mikä osaltaan innostaa tarttumaan uuteen tehtävään, kommentoi Jari-Pekka Väisänen.