• Lappeenranta

    Lappeenrannan kaupungin tulos painuu miinukselle Eksoten alijäämän myötä

    Lappeenrannan satama kuvattuna Lappeenrannan linnoituksen muureilta. Keskellä Halkosaari. Alustavien tietojen perusteella Lappeenrannan kaupungin vuoden 2018 tilinpäätöksestä on muodostumassa 3 miljoonaa euroa alijäämäinen. Tilinpäätös olisi 5 miljoonaa euroa plussalla ilman Lappeenrannan osuutta Eksoten alijäämästä. Lainamäärä väheni viime vuonna 13,4 miljoonaa euroa.  Lappeenrannan kaupungin vuosikate painuu alle 20 miljoonan euron, millä tasolla se on ollut viimeksi vuosikymmenen alussa. Kaupungin oma toiminta toteutui kokonaisuutena selvästi budjetoitua parempana. Vuosikatetta ja tulosta painaa osuus Eksoten alijäämästä, minkä vuoksi tilinpäätökseen on kirjattu 8,6 miljoonan euron varaus. Kaupungin oman toiminnan nettomenot kasvoivat 2,4 prosenttia vuoteen 2017 nähden. Työehtosopimusten mukaiset palkankorotukset ja joulukuun kertaerä kasvattivat henkilöstömenoja liki 2,5 prosenttia. Kuluja kasvatti myös toimitilamenojen kasvu. Kaupungin kokonaisnettomenot, jossa huomioidaan…

  • Kouvola,  Liikunta

    Kansallinen liikuntafoorumi 2020 Kouvolaan

    Kymenlaakson Liikunta (KymLi), kumppaninaan Kouvolan kaupunki, on hakemuksesta saanut valtion liikuntaneuvostolta järjestelyoikeudet vuoden 2020 kansalliseen liikuntafoorumiin. Tämä tarkoittaa, että Kouvolassa järjestetään 26. – 27.10.2020 valtakunnallinen tapahtuma, jonka luennoissa ja keskusteluissa lähestytään liikuntakulttuuria laaja-alaisesti osana yhteiskuntaa. Tapahtumaan odotetaan noin 300 osallistujaa, ja sen vastuullisena järjestäjänä toimii valtion liikuntaneuvosto (VLN) yhdessä valtakunnallisten järjestäjäkumppanien kanssa. Kansallinen liikuntafoorumi on määräajoin järjestettävä keskustelu- ja vuorovaikutusareena, jonka tavoitteena on vahvistaa liikunta- ja urheiluasioiden yhteiskunnallista vaikuttavuutta sekä painoarvoa. Foorumissa käsitellään ajankohtaisia, vaikutukseltaan merkittäviä ja liikuntakulttuurin arvopohjaan liittyviä kysymyksiä. Tavoitteet: Liikuntafoorumin osallistujat ovat edustava joukko eri hallinnonalojen, ammattikuntien ja tieteenalojen edustajia sekä yhteiskunnallisia vaikuttajia. Toimijat verkottuvat, minkä seurauksena syntyy uusia, konkreettisia avauksia liikunnan ja urheilun alueella. Liikunta- ja…

  • Kouvola,  Puolustusvoimat - Karjalan prikaati

    Kymi 119 -paikallispuolustusharjoitus Kouvolan alueella

    Kuva:Puolustusvoimat Karjalan prikaatin johtama paikallispuolustusharjoitus Kymi 119 järjestetään yhteistoiminnassa eri viranomaisten kanssa Kouvolan keskusta – Utti – Vekaranjärvi alueilla 4.-8.3.2019. Harjoituksen johtaa Karjalan prikaatin apulaiskomentaja, eversti Arto Ikonen. Harjoituksen päämääränä on kehittää paikallispuolustuksen suorituskykyä sekä viranomaisten välistä yhteistoimintakykyä erittäin nopeassa tilannekehityksessä. Harjoituksen tavoitteena on harjoittaa paikallispataljoonan reserviläisiä joukkojen perustamiseen ja tehtävien toteuttamiseen sekä Karjalan prikaatin valmius- ja varusmiesyksiköitä nopeaan tehtävien aloittamiseen. Lisäksi Poliisin johdolla harjoitellaan henkilöiden etsintää ja kiinniottoa laajalla alueella sekä Pelastuslaitoksen johdolla pelastustoiminnan johtamista ja pelastamista suuronnettomuustilanteessa. – Kaikkien osallistujien yksi keskeinen tavoite on harjoitella muiden viranomaisten tukemista tilanteissa, joissa tarvitaan eri viranomaisten suorituskykyjä tai joissa omat resurssit eivät riitä tilanteen ratkaisemiseen, sanoo harjoituksen johtaja Ikonen tavoitteista. –…

  • Kulttuuri,  Merikeskus Vellamo

    Tunnetko Arabiaa, Karhulaa? Yleisötapahtuma Vellamossa Kotkassa 9.3.

    Merikeskus Vellamossa Kotkassa järjestetään lauantaina 9.3.2019 klo 10-17 yleisötapahtuma, jossa voi kuunnella esitelmiä Karhulan lasitehtaan ja Arabian keramiikkatehtaan tuotannosta, arvioituttaa esineitään asiantuntijoilla tai tulla myymään tai ostamaan lasi- ja keramiikkaesineitä. Tapahtuma liittyy Merikeskus Vellamossa esillä oleviin Karhulan lasitehtaan tuotannosta kertovaan Lasia kaikille -näyttelyyn ja Arabian kannuista koostuvaa yksityiskokoelmaa esittelevään Arjen nostalgiaa -pienoisnäyttelyyn. Luennoimassa ovat intendentti Kaisa Koivisto Suomen lasimuseosta, amanuenssi Susanna Thiel Designmuseosta sekä kymenlaaksolainen keräilijäpariskunta Virve ja Heikki Mattila. Esineiden arvioinnista vastaavat huutokauppatalo Hagelstam & Co:n asiantuntijat. Ohjelma: klo 10-13 lasi- ja keramiikkaesineiden myyntiä klo 11–12 Virve ja Heikki Mattila: Keräilykohteena Arabian maitokannut klo 13–14 Kaisa Koivisto: Karhula vastaan Riihimäki, lasitehtaat kilpasilla klo 14–15 Susanna Thiel: Arabian designin taitekohdat:…

  • Karhula,  Kotka,  Terveydenhoito

    Norovirukseen sairastuneita on siirretty Karhulaan, Pohjois-Kymen sairaalassa hoidetaan influenssapotilaita

    Karhulan sairaalassa on hoidettu viikonlopun aikana yhteensä 11 norovirukseen sairastunutta potilasta. Kymenlaakson keskussairaalan päivystykseen saapuneita, noroviruksen aiheuttamaan ripuliin sairastuneita, sairaalahoitoa vaativia ja diagnosoituja potilaita siirrettiin viime perjantain ja viikonlopun aikana Karhulan sairaalaan. Karhulan sairaalassa potilaat kohortoitiin yhdelle osastolle, jotta norovirus ei pääsisi leviämään muille osastoille. 5 influenssaan sairastunutta on hoidettu Pohjois-Kymen sairaalassa Kouvolalaisesta palvelukeskuksesta ohjattiin viikonlopun aikana 5 henkilöä PohjoisKymen sairaalan päivystykseen sairaalahoitoa vaativan influenssan vuoksi. Sairastuneet asukkaat asuvat palvelukeskuksessa omissa asunnoissaan. Epidemian odotetaan pysähtyvän nopeasti, sillä palvelukeskuksessa on hyvä rokotekattavuus ja tämän vuoden influenssarokotteen teho on ollut erinomainen. Pohjois-Kymen sairaalassa influenssaan sairastuneet potilaat on kohortoitu samalle osastolle, jotta virus ei pääsisi leviämään sairaalassa. Norovirus ja influenssa paranevat useimmiten kotona…

  • Liikenne & Logistiikka

    EXPRESSBUS: Tampere-Kotka -reitille parannuksia

    ExpressBus parantaa Tampereen ja Kotkan välistä liikennöintiä tuomalla lisävuoron kaupunkien välille. Tähän asti Tampereelta on lähtenyt yksi vuoro kohti Kotkaa jokaisena päivänä klo 11.00. 1.3.2019 alkaen tulee rinnalle klo 17.15 arkipäivisin ja sunnuntaisin lähtevä vuoro. Vastaavasti Kotkan suunnasta klo 17.30 lähtevä vakiovuoro saa rinnalleen arkipäivisin ja lauantaisin klo 11.00 lähtevän vuoron.

  • Karhula,  Kotka,  Terveydenhoito

    :KOTKA: Norovirukseen sairastuneille potilaille on varattu oma osasto Karhulan sairaalassa

    Kymenlaakson keskussairaalan päivystykseen saapuneita, noroviruksen aiheuttamaan ripuliin sairastuneita ja diagnosoituja potilaita siirretään Karhulan sairaalan osastolle 4. Vatsaflunssaan sairastuneita, sairaalahoitoa vaativia potilaita kohortoidaan yhdelle osastolle, jotta norovirus ei pääsisi leviämään muille osastoille. Joka talvinen vatsaflunssa paranee useimmiten kotona nesteytyksellä ja levolla. Mikäli henkilön paino laskee ja tauti kestää useita vuorokausia, suositellaan ottamaan ensin yhteys puhelimitse päivystykseen, josta annetaan toimintaohjeita. Jos nousee korkea kuume ja yleistila heikkenee voimakkaasti, suositellaan hakeutumista päivystykseen.

  • Lappeenranta

    Lappeenrannan kaupungin Kadut ja ympäristö -vastuualueen yhteistoimintaneuvottelut käynnistyneet

    Kuvaaja: Lappeenrannan kaupunki Lappeenrannan kaupungin Elinvoiman ja kaupunkikehityksen toimialan alaisen Kadut ja ympäristö -vastuualueen yhteistoimintaneuvottelut ovat käynnistyneet 15.2.2019. Neuvotteluiden taustana on vastuualueen taloudellinen tilanne. Tarkentuneen tilinpäätösennusteen mukaan Kadut ja ympäristö -vastuualue ylittää talousarviokehyksensä noin miljoonalla eurolla, josta joukkoliikenteen osuus on noin 600 000 euroa. Neuvottelujen aluksi työnantaja on taustoittanut tilannetta henkilöstölle sekä esitellyt alustavia ehdotuksia vastuualueen tilanteen ratkaisemiseksi. Toimenpide-ehdotuksia on pohdittu työryhmissä, joissa on mukana henkilöstön edustajat. Työryhmissä on todettu, että vastuualueelle kohdistuvia toimenpiteitä ei ole mahdollista toteuttaa kerralla, vaan tarkoituksenmukaisina osapaketteina. Työnimenä on puhuttu kolmesta eri korista. Vs. kaupungininsinööri Olli Hirvonen kertoo, että 1. koriin kuuluu toimenpiteet, jotka ollaan toteuttamassa mahdollisimman pian, viimeistään yhteistoimintaprosessin päätyttyä. – Konkreettisimmat nopealla aikataululla tehtävät muutokset liittyvät varikon…

  • Kotka,  Merikeskus Vellamo

    Tietokeskus Vellamo uudistuu

    Merikeskus Vellamossa Kotkassa toimiva kirjasto- ja arkistopalveluita tarjoava Tietokeskus Vellamo uudistuu. Tietokeskuksen toimintaa ovat pyörittäneet Suomen merimuseo/Museovirasto, Kymenlaakson museo/Kotkan kaupunki, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu (XAMK) ja Meriturvallisuuden ja -liikenteen tutkimuskeskus Merikotka. Näistä XAMK ja Merikotka luopuvat osuudestaan kesäkuun loppuun mennessä, ja Kotkan kulttuuri- ja tapahtumapalvelut valloittaa tyhjäksi jääviä tiloja. Muutoksen myötä Tietokeskuksesta lähtee muotoutumaan kaupunkilaisia laajasti palveleva monitoimitila. Lainauspalvelut päättyvät Kirjojen lainaaminen Tietokeskuksesta päättyy 1.3.2019 ja lainassa olevat kirjat pyydetään palauttamaan viimeistään 29.3.2019. XAMK:n kirjat siirretään Metsolan kampukselle, missä ne ovat yleisön lainattavissa ja mistä ne palaavat Kantasatamaan 2020-luvun alussa uuden kampuksen valmistuttua. Suomen merimuseon ja Kymenlaakson museon kirjat ja lehdet ovat edelleen Tietokeskuksessa yleisön käytettävissä käsikirjastona eli luettavissa paikan päällä. Arkistopalveluita kaipaavia asiakkaita…

  • Kaakkois-Suomen ELY-keskus,  Kulttuuri

    Kulttuuriympäristötyöryhmä aktivoituu Etelä-Karjalassa

    Vuosien hiljaiselon jälkeen Etelä-Karjalan kulttuuriympäristötyöryhmä kokosi voimansa, aloitti säännölliset tapaamiset ja aktiivisen toiminnan. Sen lisäksi, että kulttuuriperinnön kanssa toimivat viranomaiset vaihtavat kokemuksia ja kuulumisia, on tarjolla myös yhteistä toimintaa.  Syksyllä on tulossa konkreettista opastusta ja työkaluja kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden rakennusten kunnostukseen kaikille avoimessa seminaarissa. Lisäksi toimintasuunnitelmaan on tulossa muun muassa kulttuuriympäristötietojen löydettävyyden parantaminen. Tavoitteena on tuoda tietoa alueen arvokkaista maisema-alueista ja rakennusperinnöstä kaikkien eteläkarjalaisten helposti saataville. Mukana ryhmässä ovat Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen lisäksi, Museovirasto, Etelä-Karjalan liitto, Etelä-Karjalan museo, Metsähallitus, Maa- ja kotitalousnaiset, ProAgria, Lappeenrannan ja Imatran kaupungit sekä muut alueen kunnat. Kiinnostaako kulttuuriperintö? Voit seurata ryhmän toimintaa ympäristö.fi sivuilla tämän polun kautta:  ympäristö.fi/Elinympäristö_ja_kaavoitus/Elinympäristö/Kulttuuriympäristö/Kulttuuriympäristön hoidon hallinto/Etelä-Karjalan kulttuuriympäristötyöryhmä Voit myös seurata meitä somessa; #EKkulttuuriympäristö #ekarjala…