• Kymenlaakso

    Valtioneuvosto päätti Kymenlaakson tukemisesta rakennemuutostilanteessa

    Kymenlaaksoon myönnettiin äkilliseen rakennemuutostilanteeseen yhteensä 6 miljoonan euron rahoitus. Uuden kasvun avaimia alueella etsitään erityisesti akkuteollisuudesta ja elintarvikesektorilta. Kymenlaakson kehittämispaketti on kooltaan kokonaisuudessaan noin 9 miljoonaa euroa. Kymenlaakson pitkään jatkunut rakennemuutos kärjistyi vuoden 2023 aikana useiden isojen yritysten muutosneuvotteluihin, toimintojen siirtämiseen ja lakkauttamiseen. Stora Enso päätti kesäkuussa Sunilan sellutehtaan lakkauttamisesta ja sulkee lisäksi Anjalan tehtaansa toisen paperikoneen. Lisäksi työpaikkamenetyksiä on tullut elintarviketeollisuuteen. Kymenlaaksossa aluetalouteen vaikuttaa myös Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa. Sodan ja Venäjän rajan sulkeutumisen vaikutukset ovat huomattavat useilla toimialoilla, etenkin metsäteollisuudessa, logistiikassa ja matkailussa. Työntekijöiden tukena tilanteessa ovat muutosturvapalvelut. Työpaikkansa menettäneiden uudelleentyöllistymisen nopeuttamiseksi alueella tarvitaan laajasti myös työvoima- ja yrityspalveluita. Työ- ja elinkeinoministeriö vahvistaa työvoima- ja yrityspalveluita yhdellä miljoonalla eurolla.…

  • Energia,  Kymenlaakso

    Kymenlaakson Sähköverkon alueella vakavia vikoja sähköverkossa myrskyn jäljiltä

    Perjantain ja lauantain välisen yön myrskyrintama iski Kymenlaakson Sähköverkon alueelle vahvalla voimalla. Sähköttömiä talouksia oli aamulla kahdeksalta vajaa 5 000, yöllä pahimmillaan lähes 10 000. Keskijännitevikoja alueella on nyt aamulla 34. Viat ovat kohdistuneet rannikolle ja koillisverkkoon. Kaikkia vikapaikkoja ei saada korjattua lauantain aikana. Saaristoon ei päästä tällä hetkellä paikalle valitettavasti lainkaan. Puiden kaatuminen on aiheuttanut vakavia vikoja: linjarakenteita ja pylväitä on poikki. Yön aikana maastossa on oltu rajaamassa vikoja, mutta vaarallisen säätilan vuoksi varsinaista viankorjausta ei yöllä päästy aloittamaan. Viankorjaus on käynnistynyt lauantaina aamulla ja sen kanssa edetään kaikkien käytettävissä olevien resurssien voimin. Ennusteiden mukaan rannikon seudulle luvataan lisää kovia puuskia (yli 20m/s) lauantaina iltapäivästä alkaen. Yöksi puuskat ennusteiden mukaan…

  • Kymenlaakso

    Yksityishenkilön tekemä valitus viivästyttää Kymenlaaksoon suunnitellun lääkärihelikopteritukikohdan perustamista

    Kouvolaan Utin lentoaseman alueelle suunnitteilla olevan lääkärihelikopteritukikohdan käynnistäminen lykkääntyy hallinto-oikeuteen tehdyn valituksen vuoksi. Viivästyksen pituutta ei vielä voida arvioida. Yksityishenkilö on tehnyt Kouvolan kaupungin tekemästä tukikohdan suunnittelutarveratkaisun oikaisuvaatimuspäätöksestä valituksen Itä-Suomen hallinto-oikeuteen. Lääkärihelikopteritukikohdan rakennuslupa edellyttää kaupungilta suunnittelutarveratkaisua, sillä rakennuspaikka sijaitsee kaava-alueen ulkopuolella. Kouvolan kaupungin kesällä tekemään suunnittelutarveratkaisuun tuli yksityishenkilön oikaisuvaatimus, jonka lautakunta hylkäsi elokuussa. Nyt asian käsittely siirtyy hallinto-oikeuteen. – Valitusprosessi on tähän mennessä viivästyttänyt rakennusprojektin alkua muutamalla kuukaudella. Kun tietoa hallinto-oikeuskäsittelyn aikataulusta ei ole, emme ryhdy arvailemaan viivästyksen lopullista pituutta, sanoo FinnHEMSin toimitusjohtaja Jari Huhtinen. – Vuoden 2024 aikana toimintaa ei kuitenkaan päästä aloittamaan. Vasta lainvoimaisen rakennusluvan saamisen jälkeen FinnHEMS voi edetä rakennushankkeen urakoitsijakilpailutuksessa, henkilöstön rekrytoinnissa ja kouluttamisessa sekä helikopterihankinnassa.

  • Kymenlaakso

    Kymenlaakso sai uusia muovipakkausten keräyspisteitä

    Suomen Pakkauskierrätys RINKI Oy on lisännyt muovinkeräyspisteitään Kymenlaaksossa. Uudet keräyspisteet ovat osa Ringin muovipakkausten keräysverkoston valtakunnallista laajenemista. Muovipakkauksien lajittelu helpottuu erityisesti Kouvolassa Kymenlaaksoon on avattu viisi uutta muovinkeräyspistettä. Eniten uusia keräyspisteitä sai Kouvola, jossa pisteet avattiin Kankaroon, Kaipiaisiin ja Tuohikottiin. Kouvolan lisäksi uudet muovinkeräyspisteet aukesivat Pyhtäälle ja Miehikkälään. ”Kymenlaakson Rinki-ekopisteillä kerättiin vuonna 2022 3,76 kiloa muovipakkauksia asukasta kohden – tämä on enemmän, kuin mitä suomalaiset keskiarvoisesti lajittelevat muovipakkauksia. Uusien keräyspisteiden myötä toivomme, että muovinkierrätysinto kasvaa Kymenlaaksossa entisestään”, sanoo Ringin aluepäällikkö Jari Koivunen. Uudet muovipakkausten keräyspisteet kuuluvat Suomen Pakkauskierrätys RINKI Oy:n ylläpitämään Rinki-ekopisteverkostoon, johon lisättiin kesän 2023 aikana valtakunnallisesti 300 uutta muovipakkausten keräyspistettä. Laajennuksia tulee myös suoraan kiinteistöiltä tapahtuvaan keräykseen, kun…

  • Kampanjat,  Kymenlaakso

    Kymenlaakson Liikunta on perustanut vähävaraisten perheiden liikunnan tukemiseksi rahaston

    Kymenlaakson Liikunta on perustanut vähävaraisten perheiden liikunnan tukemiseksi rahaston,  jonka tarkoituksena on tukea kymenlaaksolaisten lasten liikunnan harrastamista urheiluseuroissa. Kohderyhmänä ovat alle 18 -vuotiaat. Rahaston alkupääomasta ovat vastanneet merkittävillä tuilla Ässä-Asunnot Oy sekä Parik-säätiö. Varoja kerätään myös mm. 2.9.2023 järjestettävällä Rotary Charity hyväntekeväisyysottelulla ”Harrastamisen kulut ovat nousseet jyrkästi myös kustannustehokkaissa urheiluseuroissa” toteaa KymLin toiminnanjohtaja Tommi Lehtinen ja jatkaa ”Kulujen kasvaminen on haastava asia, jota tulee pyrkiä rajoittamaan. Haluamme tällä tavalla yhteistyössä kumppaneidemme kanssa vastuullisesti auttaa perheitä pitämään lapsia laadukkaissa urheiluseuroissa mukana.” Parik-säätiön hallinnoima Goodwill on voittoa tavoittelematon kierrätysmyymälä, jossa voit tehdä yksilöllisiä ja edullisia löytöjä. ”Meille voit lahjoittaa itsellesi tarpeettomat hyväkuntoiset tavarat, samalla tuet paikallista työllistämistoimintaa.” toteaa Paris-säätiön toimitusjohtaja Timo Pesu ja…

  • Kymenlaakso

    :ELISA: Kymenlaaksoon entistä toimivammat tietoliikenneyhteydet – katso, millä alueilla verkkoa on parannettu

    Elisa on heinä-joulukuussa 2022 laajentanut valokuituverkon saatavuutta Kymenlaaksossa ja parantanut 5G-verkon kattavuutta. Alueet, joilla verkkoa on parannettu, löytyvät tiedotteen liitteenä olevasta taulukosta*. Elisa on panostanut Kymenlaakson valokuituverkkoon ja tuonut näin valonnopean yhteyden yhä useamman asukkaan ja yrityksen saataville. ─ Paras yhteys riippuu aina asiakkaan tilanteesta, tarpeesta ja asuinpaikasta. Autamme asiakkaitamme valitsemaan omalle kodille tai yritykselle parhaan vaihtoehdon valokuidun ja 5G-verkon valikoimastamme. Rakennamme valokuitua laajasti kaupunkien keskustoissa ja myös taajama-alueilla. Valokuidulle on nyt kysyntää esimerkiksi kupariverkon korvaajana, kertoo Elisan Itä-Suomen aluejohtaja Hanna Niiranen. Suomessa siirrytään parhaillaan nopeampiin ja entistä luotettavampiin verkkoihin. Mobiilidataliikenteen mahdollistanut 3G-verkko on jäämässä historiaan vuoden 2023 aikana, kun lähes kaikki mobiilidatan käyttö on siirtynyt uudempiin verkkoihin. Suomalaiskodeissa ja -yrityksissä…

  • Kymenlaakso,  Ympäristö

    Kymenlaaksoon perustettavat luonnonsuojelualueet lausunnoille

    Ympäristöministeriö pyytää lausuntoja asetusluonnoksista, jotka koskevat Kymenlaakson maakuntaan perustettavia luonnonsuojelualueita. Alueet ovat valtion omistuksessa ja ne on varattu jo aiemmin luonnonsuojelutarkoituksiin. Alueet kuuluvat pääosin eri suojeluohjelmiin ja Natura 2000 -verkostoon. Kymenlaaksoon on tarkoitus perustaa yhteensä 70 luonnonsuojelualuetta, joiden yhteispinta-ala on noin 3 400 hehtaaria. Valtioneuvoston asetuksella perustettaisiin 10 luonnonsuojelualuetta, joiden pinta-ala on yhteensä noin 2 200 hehtaaria. Luonnonsuojelualueista 60 perustettaisiin ympäristöministeriön asetuksella. Näiden alueiden yhteispinta-ala on noin 1 200 hehtaaria. Perustettavat luonnonsuojelualueet sijaitsevat Haminan, Kotkan, Kouvolan, Miehikkälän, Pyhtään, Virolahden sekä Iitin, Heinolan ja Loviisan kuntien tai kaupunkien alueella. Kotkan, Haminan ja Loviisan kaupungeissa sekä Pyhtään ja Virolahden kunnissa sijaitseva Itäisen Suomenlahden vesien luonnonsuojelualue on tarkoitus perustaa luonnonsuojelualueeksi erillisellä valtioneuvoston asetuksella.…

  • Kymenlaakso,  Kymsote

    Koronavirustartuntojen määrä Kymenlaaksossa on jälleen nousussa

    Kymenlaaksossa koronavirustartuntojen määrä on jälleen nousussa. Viimeisten kahden viikon aikana 28.2.-13.3.2022 Kymenlaaksossa on todettu 3 794 koronavirustartuntaa. Tartuntojen määrä nousi viime viikolla reilusti: 7.-13.3.2022 Kymenlaaksossa todettiin 2 027 koronatartuntaa, kun tartuntojen viikkolukema on viimeisen kuukauden aikana liikkunut 1700-1800 tartunnan välillä. Tänään todettiin 402 positiivista koronatartuntaa, mikä on korkein päiväkohtainen lukema Kymenlaaksossa koko epidemian aikana. Terveydenhuollossa todennettujen koronatartuntojen lisäksi esiintyy todennäköisesti runsaasti kotitestein todennettuja tartuntoja. Pelkästään terveydenhuollossa todennettujen tartuntojen ilmaantuvuusluku on 2175, mikä on edelleen erittäin korkea. Positiivisten näytteiden osuus koronanäytteistä on 46 %. Sote-ammattilaisten osuus tartunnan saaneista on merkittävä. Tänään varmistuneista koronatartunnoista peräti 85 on sote-henkilöstöön kuuluvilla. Kymsotessa on päivittäin poissa töistä useita satoja sote-ammattilaisia, mikä kuormittaa tällä hetkellä paljon Kymsoten…

  • Kymenlaakso,  Kymsote

    Koronaepidemia ei ole ohi Kymenlaaksossa, vaikka yhteiskunta on avautunut

    Kymenlaaksossa on edelleen runsaasti koronavirustartuntoja. Viimeisen kahden viikon aikana ajalla 21.2. – 6.3.2022 on todettu yhteensä 3563 koronavirustartuntaa. Näiden terveydenhuollossa todennettujen koronatartuntojen lisäksi esiintyy todennäköisesti runsaasti kotitestein todennettuja tartuntoja. Pelkästään terveydenhuollossa todennettujen tartuntojen ilmaantuvuusluku on 2199, mikä on valtakunnallisestikin erittäin korkea. Positiivisten näytteiden osuus koronanäytteistä on noin puolet (49 prosenttia). Kuukauden aikana koronatartuntojen määrä ei ole merkittävästi vähentynyt eikä noussut Kymenlaaksossa. -Epidemia ei siis ole vielä lainkaan ohi, vaikka yhteiskunta on avautunut, johtajaylilääkäri Marja-Liisa Mäntymaa muistuttaa. Sairaalahoidossa on tällä hetkellä 16 koronaviruspotilasta. Sairaalahoitoa tarvitsevien määrä on kääntynyt nousuun etenkin perusterveydenhuollossa. –       Sairaaloissa on edelleen vilkasta, välillä näytti jo paremmalta. Covid kuormittaa edelleen terveydenhuoltoa. Sote-ammattilaisten osuus tartunnansaaneista on merkittävä ja Kymsotessa on päivittäin…

  • Kymenlaakso

    Kymin sähköaseman toinen muuntaja tukee teollisuuden investointeja Kymenlaaksossa

    Kymenlaakson alueen teollisuuden investoinnit kasvavat voimakkaasti. Fingrid vastaa kasvavaan sähkönkulutukseen lisäämällä Kymin sähköasemalle toisen muuntajan, jolla mahdollistetaan energiaintensiivisen teollisuuden edelleen kehittyminen alueella. Kymin sähköasema on merkittävä kantaverkon solmupiste sekä tärkeä Kotkan ja Haminan sähkönsiirron kannalta. Kymistä lähtee kolme 400 kilovoltin sekä seitsemän 110 kilovoltin voimajohtoa. Asemalle lisättävä toinen päämuuntaja otetaan käyttöön vuonna 2024 ja sillä mahdollistetaan alueen laajenevat teollisuusinvestoinnit joustavasti. Sähköasemalle on myös varattu tilaa kahdelle uudelle 110 kilovoltin kentälle, joilla mahdollistetaan alueen teollisuuden kehittyminen ja laajennusinvestoinnit myös jatkossa. Muuntajan lisäämisen yhteydessä uusitaan myös sähköaseman toisiojärjestelmät, eli suojaus- ja ohjausjärjestelmät. Toisiojärjestelmillä valvotaan, ohjataan ja suojataan kantaverkon laitteita, joten niillä on merkittävä rooli käyttövarmuuden ylläpidossa. Hankkeen investointikustannukset ovat kokonaisuudessaan noin 14 miljoonaa euroa.