• Kaakkois Suomi,  Poliisi,  Rikokset

    Kansainvälinen huumausainerikos selvitetty, yksi tekijöistä toimi Lappeenrannassa

    Keskusrikospoliisi sekä neljä poliisilaitosta ovat selvittäneet suurta Alankomaista johdettua huumausaineiden maahantuontia, myyntiä ja välitystä vuoden 2018 kesäkuusta vuoden 2020 toukokuuhun. Kaakkois-Suomen poliisilaitos tutki yhden keskeisen tekijän toimia Lappeenrannassa. Tekijä on vangittu. Keskusrikospoliisi, Helsingin poliisilaitos, Hämeen poliisilaitos, Kaakkois-Suomen poliisilaitos ja Pohjanmaan poliisilaitos ovat selvittäneet Alankomaista johdettua huumausaineiden maahantuontia, myyntiä ja välitystä vuoden 2018 kesäkuusta vuoden 2020 toukokuuhun. Tutkittavana on ollut yhteensä 17 huumausaineiden maahantuontia, joihin liittyen epäillään törkeitä huumausainerikoksia. Huumausaineiden hankkimisen, myymisen, pakkaamisen ja salakuljetuksen Alankomaista Suomeen ja Ruotsiin toteuttivat alankomaalaiseen rikollisryhmään kuuluvat henkilöt. Huumausaineet piilotettiin kukka- ja huonekasvilasteihin, joiden maahantuontia ja myyntiä varten epäillyt olivat perustaneet yrityksen. Huumausaineiden tilaajat järjestivät huumeiden vastaanoton ja levityksen Suomessa. Esitutkinnan mukaan maahantuontiorganisaatio levitti eri…

  • Poliisi,  Rikokset

    :KAAKKOIS-SUOMEN POLIISI: Poikkeuksellinen vuosi kasvatti huumausainerikosten ja kotihälytysten määrää

    Poliisin tilastot vuodelta 2020 on julkaistu. Kaakkois-Suomen poliisilaitoksen tilastot ja niiden analyysi kertovat, miltä poliisitoiminta näytti meillä viime vuonna. Poikkeuksellinen vuosi kasvatti ainakin huumausainerikosten ja kotihälytysten määrää. Vuosi 2020 oli myös poliisille hyvin poikkeuksellinen. Vallitseva koronapandemia toi meille runsaasti lisätehtäviä, kuten keväisen Uudenmaan sulun, jota myös Kaakkois-Suomen poliisilaitos oli mukana toteuttamassa. Viime vuodesta selvisimme kokonaisuudessaan vähintäänkin hyvin. Koronapandemia näyttäytyi meille erityisesti kotihälytysten määrän kasvuna sekä lupapalveluissa matkustusasiakirjojen kysynnän selkeänä laskuna. Huolta aiheuttavat kuitenkin huumausainerikosten merkittävä kasvu sekä verkkorikosten nousu arkiseksi ilmiöksi. Näiden rikosten valvontaan ja ennalta estämiseen poliisi panostaa jatkossa entistä enemmän niin resurssien ja osaamisen kautta kuin jatkamalla tiivistä yhteistyötä muiden viranomaisten kanssa. Rikoslakirikosten määrissä kasvua Vuonna 2020 rikoslakirikosten…

  • Kouvola,  Poliisi,  Rikokset

    Rattijuopumuksia Kouvolassa

    Kuluvan viikon aikana Kouvolassa on tavattu kuusi rattijuopumuksesta epäiltyä henkilöauton kuljettajaa. Yhtä kuljettajista epäillään törkeästä rattijuopumuksesta. Neljän epäillään ajaneen huumausaineen vaikutuksen alaisena ja syyllistyneen rattijuopumuksen lisäksi huumausaineen käyttörikokseen. Kuljettajista neljän epäillään lisäksi ajaneen ilman voimassa olevaa ajo-oikeutta. Yhden kuljettajista epäillään syyllistyneen samoihin rikosnimikkeisiin kaksi kertaa saman päivän aikana.

  • Kouvola,  Rikokset

    Kouvolan poliisi pyytää havaintoja koiran purematapaukseen

    Kouvolassa Tanttarintiellä 22.4.2020 kello 9-10 välisenä aikana, on irrallaan kulkenut isohko tumma koira purrut Tanttarintiellä kytkettynä kulkenutta koiraa sekä tätä taluttanutta iäkkäämpää naista. Irrallaan olleen koiran nuorehko vaalea naispuolinen omistaja, on saanut koiransa tilanteesta irti ja poistunut paikalta asiaa selvittämättä. Purruksi joutunut nainen sekä tämän koira on toimitettu lääkäriin saamaan hoitoa vammoihin. Kouvolan poliisi pyytää kyseisen koiran omistajaa, mahdollisia silminnäkijöitä sekä asiasta tietäviä olemaan yhteydessä: sähköpostitse rikostorjunta.kymenlaakso@poliisi.fi tai puhelimitse 0504479574.

  • Kotka,  Rikokset

    Kotkan Hovinsaaren K-marketin ryöstö 14.3.2020

    Hovinsaaren K-market ryöstettiin 14.3.2020 illalla kello 21.10 aikaan. Poliisi pyytää nyt yleisöltä havaintoja ja erityisesti havaintoja kuvassa näkyvästä henkilöstä. Havainnot pyydetään ilmoittamaan poliisille sähköpostilla osoitteeseen rikostorjunta.kymenlaakso@poliisi.fi tai puhelimitse numeroon 0295 414 500 (ma-pe kello 09-15).

  • Kaakkois Suomi,  Rikokset

    Raakaa väkivaltaa ja kotietsinnöissä mittava määrä sarjatuliaseita, huumeita ja räjähteitä – Kaakkois-Suomen poliisi tutkii laajaa jengirikoskokonaisuutta myös Kotkassa

    Kaakkois-Suomen poliisilaitoksella on vuodenvaihteesta 2019 lähtien ollut tutkittavana laaja järjestäytyneeseen rikollisuuteen liittyvä esitutkintakokonaisuus. Tutkintaan liittyen on tehty 9.12.2019 kotietsintöjä ja kiinniottoja 13 kohteessa Lappeenrannassa, Kotkassa, Kouvolassa, Lahdessa ja Helsingissä. Kohteina mm Hells Angels Carelian kerhotila Lappeenrannassa, Hells Angels Red Riverin jengitilat Kotkassa, Kouvolassa sijaitseva Hells Angels Other Place -tila, sekä Sola MC ja Lounamo MC jengitilat Lahdessa. Etsintöjen yhteydessä takavarikoitiin mittava määrä ampuma-aseita (sarjatuliase), räjähteitä ja huumausaineita. Etsinnät ja kiinniotot jatkuivat 9.1.2020 Helsingissä, jolloin otettiin kiinni kolme henkilöä ja tehtiin useita etsintöjä. Etsintöjen kohteena oli mm. helsinkiläinen ravintola, josta takavarikoitiin huomattava määrä huumausaineita. Etsintöjen ja kiinniottojen kolmas vaihe toteutettiin 24.1.2020 Lappeenrannassa. Tuolloin kohteena omakotitalo ja paikallisen Spora MC:n kerhotilat. Etsintöjen…

  • Rikokset

    Poliisi varoittaa väärennetyistä seteleistä Kaakkois-Suomen alueella

    Kaakkois-Suomen poliisilaitokselle on tullut tämän vuoden aikana tutkintaan 17 rahanväärennöksiin liittyvää rikosta. Näistä rikoksista seitsemän on kirjattu Kouvolassa, neljä Kotkassa, neljä Lappeenrannassa sekä yksittäiset rikokset Haminassa ja Ruokolahdella. Viime vuonna Kaakkois-Suomen poliisilla oli tutkittavana vain neljä vastaavaa rikosta, joten väärennettyjä seteleitä on liikkunut tämän vuoden alussa poikkeuksellisen paljon erityisesti Kymenlaakson alueella. Väärennettyjä seteleitä on liikkunut alkuvuonna myös muualla Suomessa enenevissä määrin. Suurin osa poliisin tietoon tulleista rahanväärennöksistä on huomattu käteisen rahan kuljettamiseen tai sen käsittelyyn liittyneissä tilanteissa, kuten pankkien ja kauppojen rahanlaskennan yhteydessä. Näissä tapauksissa väärennettyjä seteleitä on jo käytetty maksuvälineinä eikä niitä ole huomattu väärennetyiksi maksutilanteessa. Joissakin tapauksissa asiakas on yrittänyt maksaa kaupassa väärennetyillä seteleillä, mutta tämä on huomattu…

  • Kotka,  Rikokset

    Koruvaras kiinni Kotkassa

    Karhulan Helmeen tuli torstaina 6.2.20 noin kello 12:55 mies, joka pyysi saada nähdä panssariketjuja. Myyjä näytti hänelle yksitellen ketjuja ja otettuaan yhden ketjun käteensä, riuhtaisi mies ketjun myyjän kädestä ja pakeni juosten paikalta nousten henkilöautoon, jolla jatkoi pakomatkaa. Myyjä ehti nähdä auton rekisteritunnuksen. Paikalle tullut poliisipartio tunnisti myymälän valvontatallenteesta tekijän ja sai tekijän myöhemmin kiinni. Poliisi löysi myös anastetun, 1100 auron arvoisen kultaketjun. Mies otettiin kiinni Kotkan poliisiasemalla ja häntä epäillään varkaudesta.

  • Kaakkois Suomi,  Rikokset

    Kaakkois-Suomen poliisilaitoksen tilastotiedote vuodelta 2019: Rikoslakirikosten määrissä kasvua

    Rikoslakirikosten määrä (pl liikennerikokset) on kasvanut 757 tapauksella edellisestä vuodesta. Vuonna 2019 poliisi kirjasi 16 042 rikoslakirikosta. Kasvu selittyy muun muassa omaisuus- (2,83 %), väkivalta- (9,81 %), seksuaali- (25,71 %) huumausainerikosten- (17,37 %) sekä rattijuopumusten määrän kasvulla (19,05 %). Rattijuopumusten määrän kasvu selittyy ainakin sillä, että työaikaa on pystytty suuntaamaan liikenteenvalvontaan. Rikoslakirikosten (pl liikenne) selvitysprosentti on parantunut edellisestä vuodesta 49,5 prosenttiin, kun selvitysprosentti edellisenä vuonna oli 47,2 prosenttia. Sen sijaan pimeinä tulleiden rikosten selvitysprosentti (15,2 %) on edelleen heikentynyt aikaisemmista vuosista. Avointen ilmoitusten määrä on edelleen kasvanut Poliisin avointen rikosasioiden määrä on kasvanut edellisestä vuodesta noin 35 prosenttia ja niin sanottujen sekalaisilmoitusten määrä noin 10 prosenttia. – Kuten avointen asioiden…

  • Kaakkois Suomi,  Rikokset

    Rattijuopumus ja maahantulokiellon rikkomisia Vaalimaalla

    Rajavartiolaitos epäilee venäläistä miestä rattijuopumuksesta. Henkilö saapui Vaalimaan rajanylityspaikalle sunnuntaina 2.2. kuljettaen henkilöautoa. Hänet puhallutettiin rajatarkastuksessa, ja puhallutuksen tulos oli 0,36 mg/l. Rajavartiolaitos määräsi hänet väliaikaiseen ajokieltoon. Rattijuopumuksen raja on 0,22 mg/l alkoholia uloshengitysilmassa tai 0,5 promillea. Venäläistä miestä epäillään maahantulokiellon rikkomisesta. Henkilö saapui Vaalimaan rajanylityspaikalle 30.1. Maahantulotarkastuksessa selvisi, että hänellä on Suomen määräämä kansallinen maahantulokielto, joka on voimassa toistaiseksi. Sunnuntaina 2.2. Vaalimaan rajanylityspaikan kautta Suomeen yritti tulla ukrainalainen mies, jolla oli Puolan määräämä maahantulokielto Schengen-alueelle. Miestä epäillään maahantulokiellon rikkomisesta.