• Poliisi

    Poliisi paljasti vaarallisia ylinopeuksia Kaakkois-Suomen liikenteessä

    Poliisi valvoi toissaviikonloppuna Kaakkois-Suomessa tehostetusti kuljettajien ajonopeuksia ja ajotapoja. Valvontaa tehtiin osana poliisin valtakunnallista nopeus- ja ajotapavalvonnan tehojaksoa 18.-20.10.2024. Tehovalvonnan painopisteenä oli puuttua ylinopeuksiin pääteillä ilta- ja yöaikaan sekä taajamissa päiväsaikaan, sekä valvoa nuorten liikennekäyttäytymistä ja mahdollisia kokoontumisajoja. Nuorten osuus korostui vakavammissa ylinopeuksissa Poliisipartiot kirjoittivat Kaakossa tehovalvonnan aikana kuljettajille yhteensä 51 liikennevirhemaksua. Näistä yhdeksän kirjoitettiin alle 25-vuotiaille kuljettajille. Sakkoja poliisi kirjoitti yhteensä 34 kappaletta, josta alle 25-vuotiaille kirjoitettiin 11 kappaletta. Poliisi epäilee yhteensä viittä kuljettajaa vakavasta piittaamattomuudesta. Näistä viidestä kuljettajasta kolme ovat alle 25-vuotiaita. Yksi kuljettaja on epäiltynä törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen. Kaakkois-Suomessa nuorten kuljettajien osuus oli maltillinen lievemmissä ylinopeuksissa, mutta osuus kasvoi sitä mukaa, mitä suurempi ylinopeus oli kyseessä. Ylinopeus…

  • Poliisi

    Etelä-Kymenlaaksossa kahdeksan päihtynyttä kuljettajaa viikonloppuna

    Etelä-Kymenlaaksossa poliisi tavoitti viikonlopun liikenteestä kahdeksan päihtynyttä kuljettajaa. Aatteenkadulta Kotkasta perjantaina hieman ennen puolta yötä poliisi tavoitti pakettiautoa kuljettaneen mieshenkilön, joka puhalsi poliisin alkometriin 1.49 o/oo. Kuljettajalla ei ollut myöskään voimassa olevaa ajo-oikeutta. Lauantaina kello 4 aikoihin Ahlströmtiellä Kotkassa henkilöautoa kuljettanut mieshenkilö sai huumepikatestissä positiivisen tuloksen kokaiinille ja lisäksi hänelle suoritetussa puhalluskokseessa tuli tulokseksi 0.66 o/oo. Kotkassa Ahlströmintiellä lauantaina aamupäivällä poliisin tarkastuksen kohteeksi joutunut henkilöautoa kuljettanut mieshenkilö antoi huumepikatestissä positiivisen tuloksen kannabikselle ja kokaiinille. Lauantaina aamupäivällä Kotkassa Juhaninkadulla mieshenkilö törmäsi kuljettamallaan henkilöautolla aitaan. Poliisin selvitellessä asiaa tapahtumapaikalla tuli selville, että kuljettajalla ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta. Kuljettajalle suoritettu huumepikatesti antoi positiivisen tuloksen amfetamiinille ja kannabikselle. Parisen tuntia tapahtuman jälkeen saman…

  • Poliisi

    Etelä-Kymenlaaksossa poliisi tavoitti viikonlopun aikana liikenteestä neljä päihtynyttä kuljettajaa

    Perjantaina iltapäivällä Haminassa Villenkadulla henkilöautoa kuljettanut mieshenkilö sai poliisin suorittamassa huumepikatestissä positiivisen tuloksen amfetamiinille ja kokaiinille. Lauantaina heti puolenyön jälkeen poliisipartio havaitsi Kotkassa Hyväntuulentiellä ylinopeutta kulkenee henkilöauton, jonka kuljettaja ei piitannut poliisin antamasta pysähtymismerkistä vaan jatkoi  VT7:ää pitkin Karhulaan. Poliisipartio tavoitti takaa-ajon jälkeen autonsa renkaan ajon aikana liikenteenjakajan kivetyksiin rikkoneen autoa kuljettaneen mieshenkilön Karhulan alueelta. Kuljettaja otettiin kiinni esitutkintaa varten. Ajon aikana henkilöauton nopeus oli taajamassa vaihdellut 100-150 km/h:ssa välillä, nopeusrajoituksen ollessa alimmillaan 40 km/h:ssa. Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Autossa oli kuljettajan lisäksi yksi matkustaja. Lauantaina hieman ennen puolta yötä Haminassa Satamakadun ja Sibeliuskadun risteyksessä henkilöauto ja mopo kolaroivat, kun mopon…

  • Poliisi

    Pyydämme havaintoja Kouvolassa kadonneesta miehestä

    Poliisi pyytää havaintoja Kouvolassa kadonneesta 74-vuotiaasta Timo Jokivirrasta. Jokivirta on viimeksi nähty Korian keskustan tuntumassa sunnuntaina 8.10.2023 ennen puoltapäivää. Timo Jokivirta liikkuu todennäköisesti jalan. Hänet on viimeksi nähty kävelemässä Korian keskustan tuntumassa sunnuntaina 8.10.2023 klo 11.30 aikoihin. Jokivirralla on silmälasit, tummat hiukset ja parta. Poliisin tietojen mukaan hän on mahdollisesti pukeutunut siniseen takkiin, mustiin housuihin ja käyttää lippalakkia, jossa korvien päälle tulevat läpät. Pyydämme Korialla asuvia tarkastamaan piha-alueensa ja mahdolliset piharakennukset. Havainnot ja tiedot kadonneesta pyydetään sähköpostiin osoitteeseen rikostorjunta.kymenlaakso@poliisi.fi tai puhelimitse numeroon 0504479574.

  • Poliisi

    Haminan poliisiaseman palvelut siirtyvät toistaiseksi Kotkaan

    Haminan poliisiaseman lupapalvelut sekä sähköinen rikosilmoitusten vastaanotto siirretään 9. lokakuuta alkaen Kotkan poliisiasemalle. Haminan poliisiaseman tilat otetaan toistaiseksi pois käytöstä rakennuksessa ilmenneiden sisäilmaongelmien takia. Haminaan ajanvarauksen tehneille asiakkaille ilmoitetaan muutoksesta henkilökohtaisesti. Haminan poliisiaseman tilat otetaan toistaiseksi pois käytöstä 9. lokakuuta alkaen. Syynä on rakennuksessa ilmenneet sisäilmaongelmat, joita Haminan kaupungin kiinteistöpalvelut tutkii. Väistötiloihin siirtymisellä haluamme varmistaa niin henkilökuntamme kuin asiakkaidemme turvallisuuden. Haminan palvelupisteelle varatut asiakaspalveluajat hoidetaan Kotkan poliisiasemalla. Ilmoitamme muutoksesta asiakkaille henkilökohtaisesti. Haminan poliisiaseman palvelut järjestetään Kotkassa siihen saakka, kunnes korvaavat tilat Haminassa löydetään. – Pahoittelemme asiakkaillemme tästä muutoksesta aiheutuvaa harmia, mutta toivomme, että syyt on ymmärrettävät. Pyrimme palauttamaan poliisin lupapalvelut Haminaan mahdollisimman pian, toteaa Kaakkois-Suomen poliisilaitoksen lupapalveluista vastaava sektorijohtaja Minna…

  • Poliisi

    Etelä-Kymenlaaksossa huumaantuneena liikenteessä

    Viikonloppuna varastettiin myös työmaalta täryttimet Henkilöautolla ajaneen mieskuljettajan epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen ja huumausaineen käyttörikokseen Kotkassa, Mussalontiellä myöhään perjantai-iltana. Kuljettajalle suoritettu huumausaine-pikatesti antoi positiivisen tuloksen kokaiinille. Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä mieshenkilön epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta ja huumausaineen käyttörikokseen Haminan Viipurinkadulla. Huumausaine-pikatesti antoi positiivisen tuloksen amfetamiinille. Lauantaiyönä Karhulassa Temppelikadun ja Kalevantien risteyksessä anastettiin puhelin käsilaukusta. Asianomistaja kaadettiin maahan ja puhelin vietiin laukusta. Lauantai-illan ja sunnuntaiaamun välisenä aikana Kotkan Karhulassa Ahlströmintiellä sijaitsevalta työmaalta ilmoitettiin anastetuksi kaksi polttoainekäyttöistä tärytintä.

  • Poliisi

    Varkauksia ja rattijuopumuksia Etelä-Kymenlaaksossa: Poliisilla vilkas viikonloppu Kotkassa, Pyhtäällä ja Haminassa

    Perjantaina iltapäivällä poliisi pysäytti henkilöauton kuljettajan Metsolassa. Kuljettajalla ei ollut vaadittavaa ajo-oikeutta. Kuluneen vuoden aikana kuljettajalla 16 aiempaa oikeudetta ajoa. Poliisin suorittaessa liikennevalvontaa Haminassa, ajoi ohi kilvetön mopoilija, joka ei pysähtynyt poliisin pysähtymiskäskystä huolimatta. Paetessaan poliisia kuljettaja aiheutti useita vaaratilanteita. Mopoilija tavoitettiin kotoa ja hänen ajokortti saatiin poliisin haltuun. Helsingintiellä Haminassa poliisin suorittamassa liikennepysäytyksessä kävi ilmi, että henkilöauton kuljettaja oli päihtynyt. Puhalluskokeen ja huumepikatestin perusteella kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta. Huutjärvellä Hirventiellä puoli kahdelta yöllä poliisin pysäyttämäksi tulleen mopoilijan epäillään syyllistyneen puhalluskokeen perusteella törkeään rattijuopumukseen. Lisäksi mopo oli rekisteröimätön. Puoli kolmelta perjantain ja lauantain välisenä yönä Reitkallintiellä poliisi pysäytti henkilöauton kuljettajan, jonka epäillään syyllistyneen huumepikatestin perusteella huumausaineen käyttörikokseen…

  • Kotka,  Poliisi

    Kotkan puukotuksesta epäilty on vangittu

    Kymenlaakson käräjäoikeus on vanginnut miehen, jota epäillään todennäköisin syin Kotkassa 26.6.2023 tehdystä puukotuksesta. Kaakkois-Suomen poliisi jatkaa tutkintaa tapon yrityksenä. Kotkan Alahovissa tapahtui maanantaina 26.6.2023 puukotus. Uhria oli puukotettu kerrostalon parkkipaikalla vakavasti. Uhri kuljetettiin kiireellisesti Kymenlaakson keskussairaalaan, eikä hän menehtynyt puukotuksen seurauksena. Poliisi otti tapahtumapaikalta kiinni kolme henkilöä. Kaikkien kiinniotettujen osallisuutta tapahtumiin on selvitetty ja tutkinnan edetessä muut kiinniotetut on päästetty vapaiksi. Kaikki osalliset olivat kotkalaisia ja tunsivat toisensa. Tapahtumia oli edeltänyt riitatilanne. Poliisi jatkaa tarkan tapahtumakulun selvittämistä kuulusteluilla ja teknisellä tutkinnalla. Esitutkinnan jälkeen asian käsittely etenee syyttäjälle syyteharkintaan.

  • Poliisi

    Haminan Alakaupungin Sale-lähikauppa ryöstettiin – poliisi pyytää havaintoja

    Naamioitunut mies ryösti Haminan Alakaupungin kaupunginosassa sijaitsevan Sale-myymälän hetkeä ennen sen sulkemisaikaa keskiviikkona 11. tammikuuta kello 22 illalla. Ryöstäjän epäillään saaneen saaliikseen huomattavan summan rahaa. Miehellä oli päällään kuvassa näkyvä vaatetus ja selässään vihreä Musti & Mirri -logolla varustettu reppu. Poliisi pyytää silminnäkijähavaintoja tai asiasta muutoin tietäviä ilmoittamaan tietonsa Kaakkois-Suomen poliisilaitoksen numeroon p. 050 447 9574 tai rikostorjunta.kymenlaakso@poliisi.fi.