Hallituksen lisätalousarviossa tehdään iso satsaus akkuteollisuuteen, jonka kehittäminen tuo työpaikkoja ja verotuloja. Kaakkois-Suomessa, Haminassa ja Kotkassa, panostetaan myös akkuteollisuuden edellytyksiin merkittävästi. Kotkassa ja Haminassa käydään parhaillaan neuvotteluja uuden akkuteollisuuden sijoittumisesta alueelle. Kyseessä on kestävään kehitykseen perustuva litiumioniakkujen tuotantoketju, jonka raaka-aineita valmistaville tehtaille haetaan sijoituspaikkaa. Kaakkois-Suomi on vahvoilla, Suomen Malmijalostus Oy on esikatsastanut Suomesta neljä paikkakuntaa ja joiden kunkin soveltuvuutta selvitetään parasta aikaa YVA-menettelyllä. Näistä neljästä vaihtoehdosta kaksi sijaitsee Kaakkois-Suomessa, Haminassa ja Kotkassa. Neuvotteluissa on myös muita kansainvälisiä akkuteollisuuden toimijoita, joita kiinnostaa Kotkan-Haminan seudun tarjoama kokonaisuus. Seudulle suunnitellaan merkittävää biotuoteteollisuutta, UPM:n biojalostamoa. Seutu kiinnostaa myös datakeskustoimijoita, joille Googlen miljardiluokan palvelinkeskus Haminassa toimii referenssinä. Miksi miljoonien investoinnit tulisivat juuri Kotka-Haminan seudulle? Alueen…
-
-
Porvoo-Kouvola kustannustehokkain vaihtoehto uudeksi idän suunnan raidelinjaukseksi ─ yhteiskunnallinen kokonaishyöty ratkaisee
Idän suunnan uudesta ratakäytävästä on tehtävä pikaisesti selkeä päätös Porvoo-Kouvola linjauksen puolesta ja ratayhteyden suunnittelu on aloitettava. Ennen uuden yhteyden rakentamista tarvitaan Savon ja Karjalan ratojen parannustoimenpiteitä. Väylävirasto on julkaissut uuden selvityksen itään suuntautuvan henkilöliikenteen nopeuttamisesta ja raideverkon palvelutason nostosta. Selvityksessä vertailtiin nykyisen rataverkon parantamista ja uusia ratakäytäviä Porvoon kautta Kouvolaan tai Porvoon ja Kotkan kautta Luumäelle. Selvityksen mukaan Itäradan Porvoo-Kouvola linjaus on paras vaihtoehto uudeksi idän suunnan yhteydeksi. Se parantaa laajemmin itäisen Suomen yhteyksiä pääkaupunkiseudulle ja tuo suuremmat taloudelliset vaikutukset myös Helsingille ja Vantaalle. Samaan aikaan se on lähes kaksi kertaa kustannustehokkaampi verrattuna Kotkan ja Luumäen kautta kulkevaan linjaukseen. ─ Saadaan edullisemmin laajemmat vaikutukset, jotka hyödyttävät suurempaa aluetta ja…
-
:KATSO LISTA: Kaakkois-Suomen taidetoimikunta jakoi työskentely- ja kohdeapurahoja yhteensä 162 000 euroa
Työskentelyapurahan sai 12 taiteilijaa. Hakijoita oli 54. Kohdeapuraha jaettiin 13 taiteilijalle tai työryhmälle. Hakemuksia tuli 47. Työskentelyapurahat, yhteensä 98 800 euroa Elokuvataide Toivonen Sirpa (Piipa Toivonen), Hamina, 9 500 € 5 kk taiteelliseen työskentelyyn Kirjallisuus Sandström Tuukka, Hamina, 7 600 € 4 kk taiteelliseen työskentelyyn Kuvataide Heiskanen Pauliina, Lappeenranta, 7 600 € 4 kk taiteelliseen työskentelyyn Nieminen Heini, Kotka, 11 400 € 6 kk taiteelliseen työskentelyyn Peräkylä Hanna, Kouvola, 7 600 € 4 kk taiteelliseen työskentelyyn Pirttioja Jussi, Lappeenranta, 7 600 € 4 kk taiteelliseen työskentelyyn Suikkanen Heidi, Lappeenranta, 7 600 € 4 kk taiteelliseen työskentelyyn Mediataide Kallavuo Mikko, Imatra, 7 600 € 4 kk taiteelliseen työskentelyyn Monitaide Hammarberg Johanna,…
-
Eilen 26.3.2020 n.klo.17 aikaan katosi Kotkan Kaukolassa 73-vuotias mies.
Miehellä on päällä tumma kevyttoppatakki, tummat housut ja musta pipo. Miestä on etsitty illan ja yön aikan poliisin, vapaaehtoisen pelastuspalvelun ja rajavartiolaitoksen toimesta. Etsinnät jatkuvat tänään 27.3., ja kansalaisia pyydetään ilmoittamaan hätäkeskukseen 112, jos he havaitsevat kateissa olevan miehen jossakin.
-
Raakaa väkivaltaa ja kotietsinnöissä mittava määrä sarjatuliaseita, huumeita ja räjähteitä – Kaakkois-Suomen poliisi tutkii laajaa jengirikoskokonaisuutta myös Kotkassa
Kaakkois-Suomen poliisilaitoksella on vuodenvaihteesta 2019 lähtien ollut tutkittavana laaja järjestäytyneeseen rikollisuuteen liittyvä esitutkintakokonaisuus. Tutkintaan liittyen on tehty 9.12.2019 kotietsintöjä ja kiinniottoja 13 kohteessa Lappeenrannassa, Kotkassa, Kouvolassa, Lahdessa ja Helsingissä. Kohteina mm Hells Angels Carelian kerhotila Lappeenrannassa, Hells Angels Red Riverin jengitilat Kotkassa, Kouvolassa sijaitseva Hells Angels Other Place -tila, sekä Sola MC ja Lounamo MC jengitilat Lahdessa. Etsintöjen yhteydessä takavarikoitiin mittava määrä ampuma-aseita (sarjatuliase), räjähteitä ja huumausaineita. Etsinnät ja kiinniotot jatkuivat 9.1.2020 Helsingissä, jolloin otettiin kiinni kolme henkilöä ja tehtiin useita etsintöjä. Etsintöjen kohteena oli mm. helsinkiläinen ravintola, josta takavarikoitiin huomattava määrä huumausaineita. Etsintöjen ja kiinniottojen kolmas vaihe toteutettiin 24.1.2020 Lappeenrannassa. Tuolloin kohteena omakotitalo ja paikallisen Spora MC:n kerhotilat. Etsintöjen…
-
Katsaus Kaakkois-Suomen rajavartioston toimintaan helmikuussa 2020
Kaakkois-Suomen rajavartioston valvomilla rajanylityspaikoilla kirjattiin kuluvan vuoden kahden ensimmäisen kuukauden aikana 1 262 000 rajanylitystä. Rajanylitysten määrä on kasvussa edellisvuosiin verrattuna (1 005 000 vuoden 2019 tammi-helmikuussa, + 26 % ja 1 038 000 vuoden 2018 tammi-helmikuussa, + 22 %). Matkustajista oli viisumivelvollisia 1 042 000, eli noin 82,5 % (80 % vuonna 2019). Vaalimaan rajanylityspaikalla kirjattiin tammi-helmikuussa 383 000 (322 000 vuonna 2019 ja 351 000 vuonna 2018), Nuijamaalla 485 000 (374 000 vuonna 2019 ja 375 000 vuonna 2018), Vainikkalassa 101 000 (86 000 vuonna 2019 ja 74 000 vuonna 2018) ja Imatralla 290 000 (220 000 vuonna 2019 ja 235 000 vuonna 2018) rajanylitystä. Parikkalan tilapäisellä rajanylityspaikalla…
-
KAAKKOIS-SUOMI ONNITTELEE: Xamkissa juhlitaan tänään valmistuneita – Katso tästä nimet!
Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulusta valmistuu perjantaina 21.02.2020 yhteensä 74 opiskelijaa. Valmistuvista on ensihoitajia (ylempi AMK) 1, sairaanhoitajia (ylempi AMK) 1, insinöörejä (ylempi AMK) 1, tradenomeja (ylempi AMK) 1, yhteisöpedagogeja (AMK) 2, merikapteeneja (AMK) 1, metsätalousinsinöörejä (AMK) 4, restonomeja (AMK) 2, fysioterapeutteja (AMK) 1, ensihoitajia (AMK) 9, sairaanhoitajia (AMK) 3, sosionomeja (AMK) 4, terveydenhoitajia (AMK) 9, tradenomeja (AMK) 15 ja insinöörejä (AMK) 20. Kouvola Humanistisen alan ammattikorkeakoulututkinto, yhteisöpedagogi (AMK) Niemelä Paula, Kouvola Sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto, terveydenhoitaja (AMK) Anttila Mira, Kotka Anttila Netta, Kotka Aspelin Elisabeth, Lahti Järvelä Hanna, Kouvola Mäkelä Suvituuli, Kouvola Pekkinen Mira, Lahti Suovesi Sara-Sofia, Lahti Tiilikainen Salla , Nokia Tekniikan ylempi ammattikorkeakoulu tutkinto, insinööri (ylempi AMK) Lassy Viivi…
-
Maaseutuluotain Kaakkois-Suomeen
Etelä-Karjalassa ja Kymenlaaksossa on käynnistymässä maaseudun kehittämiseen ja julkisuuskuvaan liittyvä toimenpide – Maaseutuluotain. Tarinallisesti kuvattuna siinä tapahtuu seuraavaa: Kaakkois-Suomen ilmatilaan laukaistaan luotain, joka kevättalven 2020 aikana etsii ja valikoi monipuolista tietoa maaseudun tilasta, muutoksesta ja kehityssuunnista. Sen jälkeen luotain keskittyy aistimaan paikallisten toimijoiden kokemuksia ja asiantuntijoiden näkemyksiä. Lopulta luotain palaa tukiasemalleen yhdistämänsä tilasto- sekä kokemus- ja asiantuntijatiedon kanssa levittäen tietonsa laajalti hyödynnettäväksi. Maaseutuluotain on prosessimainen toimintatapa, jossa kytketään toisiinsa erityyppiset tietolähteet ja sitä kautta rakennetaan kokonaisvaltaisempi käsitys ja näkemys maaseudun tilanteesta ja kehittämistarpeista. Sen tuottamat havainnot ovat helposti ymmärrettäviä ja ajatuksia herättäviä. Kysymyksessä ei ole “ilmapuntari” tai “fiilisten tulkki”, vaan kehittämisen työväline. Sen kohderyhmää ovat maaseudun yritykset, yhdistykset, asiantuntijat, kehittäjät, tiedonvälittäjät sekä…
-
Kaakkois-Suomen kiviaines- ja luonnonkivikohteiden etsintäprojektin tulokset ovat selvillä
Geologian tutkimuskeskus (GTK) on saanut päätökseen vuonna 2017 aloitetun kolmivuotisen Kaakkois-Suomen Kivi-projektin (KaaKi-projektin). KaaKi-projekti toteutettiin yhteistyössä kiviaines- ja luonnonkivialan yritysten kanssa ja pääosin Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen Maatalousrahaston rahoituksella. Projektissa etsittiin Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen alueelta laadukkaan kalliomurskeen raaka-aineeksi soveltuvia kallioalueita. Lisäksi kalliokohteista arvioitiin niiden soveltuvuus luonnonkivien raaka-ainelähteiksi. Kartoituksen perusteella valitut kohteet toimisivat tulevaisuuden kiviaines- ja luonnonkiviesiintymien varantoina ja loisivat uusia ottoalueita sekä mahdollisuuksia kiveä hyödyntävien uusien yritysten muodostumiselle. Projektissa tehtiin kolmen vuoden aikana yhteensä 883 kallioaluehavaintoja ja otettiin yhteensä 22 kivinäytettä lujuustestejä varten. Lisäksi valmistettiin testikivilaattoja kolmesta kohteesta. Kaikki havainnoidut kallioalueet luokiteltiin kiviaineksen lujuuden mukaan testituloksia hyödyntäen ja kokeneen geologin arvioon perustuen. Projektin kartoituksen tuloksena pystyttiin rajaamaan 15–20 korkealaatuista kalliokiviaineskohdetta. Nämä lujat kiviaineskohteet…
-
Katsaus Kaakkois-Suomen rajavartioston toimintaan tammikuussa 2020
Kaakkois-Suomen rajavartioston valvomilla rajanylityspaikoilla kirjattiin tammikuussa 685 000 rajanylitystä. Rajanylitysten määrä on kasvussa edellisvuosiin verrattuna (563 000 vuoden 2019 tammikuussa, + 22 % ja 592 000 vuoden 2018 tammikuussa, + 16 %). Matkustajista oli viisumivelvollisia 571 000, eli noin 83,5 % (82 % vuonna 2019). Vaalimaan rajanylityspaikalla kirjattiin tammikuussa 224 000 (190 000 vuonna 2019 ja 208 000 vuonna 2018), Nuijamaalla 245 000 (197 000 vuonna 2019 ja 207 000 vuonna 2018), Vainikkalassa 57 000 (47 000 vuonna 2019 ja 43 000 vuonna 2018) ja Imatralla 157 000 (128 000 vuonna 2019 ja 133 000 vuonna 2018) rajanylitystä. Parikkalan tilapäisellä rajanylityspaikalla kirjattiin 1 500 (1 700 vuonna 2019 ja 1…