• Kotka,  Matkailu

    Langinkosken keisarillinen kalastusmaja avautuu 1. kesäkuuta

    Venäjän keisari Aleksanteri III:lle rakennetussa kesänviettopaikassa voi kiertää omatoimisesti, mutta kerrallaan sisälle pääsevää henkilömäärää rajoitetaan. Langinkosken historiaan tutustutaan oppaan johdolla ulkona. Liki 140-vuotias kalastusmaja on avoinna syyskuun loppuun asti. Langinkosken keisarillinen kalastusmaja on Venäjän keisari Aleksanteri rakennettu kesänviettopaikka 1880-luvun lopulta. Ainoa Venäjän ulkopuolella säilynyt keisariperheen asunto on rakennuksineen osa vuonna 2014 perustettua Kotkan kansallista kaupunkipuistoa sekä Kymijoen laakson valtakunnallisesti arvokasta maisema- ja luonnonsuojelualuetta. Langinkoski on vierailukohde, jossa yhdistyvät virkistävä luontoretki sekä Suomen ja Venäjän yhteisen historian jäljet. Langinkoski on myös merkittävä kalastuspaikka, jossa ovat kalastaneet vuosisatojen varrella niin suomalaiset, ruotsalaiset kuin venäläiset. Kalastushistoriasta muistuttaa museoalueen vanhin rakennus, pieni ortodoksinen kappeli eli tsasouna. Suomen kansallismuseo on vastannut Langinkosken museoalueen hoidosta vuodesta…

  • Kela ja Eläkkeet

    Kesä tuo muutoksia Kelan palvelupisteiden aukioloaikoihin Etelä-Karjalassa

    Imatran palvelupiste ja Lappeenrannan Toikankadun palvelupiste ovat kesällä avoinna maanantaista perjantaihin. Muut palvelupisteet ovat kesällä avoinna vain ajanvarauksella ja koronaepidemia voi vaikuttaa aukioloaikoihin. Turvallisinta on hoitaa Kela-asiat verkossa ja puhelimessa, ja puhelinpalvelu on avoinna normaalisti myös kesällä. Kelan tavoitteena on pitää palvelutaso kesällä yhtä hyvällä tasolla kuin se on ollut kevään aikana. Huhtikuussa palvelupisteissä on käynyt keskimäärin vähemmän asiakkaita kuin yleensä ja painopiste on siirtynyt puhelinpalveluun. Ripeästi tehtyjen poikkeusjärjestelyjen takia puhelinpalvelu on toiminut hyvin; jonotusajat ovat pysyneet lyhyinä ja ajanvarausajan on saanut parin päivän päähän. – Olemme saaneet asiakkailta paljon hyvää palautetta siitä, että puhelinasiointi on ollut äärimmäisen toimivaa. Moni yllättyy siitä, miten kätevää se on, ja että puhelimessa voi…

  • Media

    JSN:lta huomautus Kymen Sanomille lähteen mainitsematta jättämisestä

    Kymen Sanomat sai langettavan päätöksen jutusta, joka oli kopioitu otsikkoa, rakennetta ja sitaatteja myöten tiedotteesta. JSN katsoi, että jutussa olisi ollut syytä vähintäänkin mainita sen lähde, koska lehden toimituksellisen työn osuus oli niin vähäinen. JSN:n mukaan lukijan oli mahdotonta päätellä kokonaisuudesta, että se perustui kokonaan tiedotteeseen. Jutusta saattoi esimerkiksi saada käsityksen, että lehti olisi itse haastatellut siinä esiintyneitä henkilöitä, vaikka myös heidän lausumansa olivat peräisin tiedotteesta.

  • Kotka,  Kouvola,  Liikenne & Logistiikka

    Kouvola-Kotka/Hamina-ratahanke: Kotkan Kotolahden ratapihan raiteiston laajennusurakka käynnistyy toukokuussa

    Myllykosken nykyisen seisakkeen laiturit uusitaan urakassa siten, että alikulkureitti laiturilta toiselle toteutuu olemassa olevan Rautakorventiellä sijaitsevan Myllykosken alikulkusillan kautta. Vanhojen matalien laiturien tilalle rakennetaan korkeat, esteettömyysvaatimukset täyttävät laiturit ja nykyinen laituripolku poistetaan seisakkeiden väliltä. Urakassa korjataan myös Myllykosken alikulkukäytävän rakenteita. Kuva: Väylä Väylävirasto allekirjoitti sopimuksen Kotolahden ratapihan raiteiston laajennuksesta vastaavan urakoitsijan, NRC Group Finlandin, kanssa 14.5.2020. Työt alkavat välittömästi. Kotolahden ratapihaa laajennetaan viidellä uudella raiteella vaihteineen ja myöhemmin alkavissa urakoissa toteutetaan laajennukseen liittyvät turvalaite-, sähkörata- ja vahvavirtatyöt. Laajennuksella halutaan edistää Haminan-Kotkan sataman toimivuutta ja turvallisuutta. Satama on Suomen suurin yleis-, kontti-, vienti- ja kauttakulkuliikenteen satama, joten kuljetusten sujuvuuden varmistaminen on elinkeinoelämän kannalta erittäin tärkeää. Piirroskartta Kotolahden ratapihan töistä ”Urakoitsija aloittaa työt Kotolahdessa…

  • Kouvola

    Kouvolan Pääpelastusaseman rakennustyöt käynnistyvät osoitteessa Kauppalankatu 45

    Kouvolan Pääpelastusaseman rakennustyöt käynnistyvät osoitteessa Kauppalankatu 45. Rakennustöiden ensimmäinen vaihe on laajennusosan uudisrakentaminen. Laajennusosa valmistuu keväällä 2021 ja ensin sen käyttäjäksi tulee Pääpelastuslaitoksen väki. Laajennuksen valmistumisen jälkeen rakennustyöt jatkuvat nykyisen Pääpelastuslaitoksen rakennuksen peruskorjauksella. Koko rakennusurakka tulee olemaan valmis kesällä 2022. Rakennustöiden aikana Pelastuslaitoksen operatiivinen toiminta jatkuu kiinteistössä normaalisti sijoittuen osin väistötiloihin saneerauksen aikana. Koko rakennusurakan valmistumisen jälkeen Pääpelastuslaitos tulee toimimaan nykyisessä rakennuksessa ja laajennuksen käyttäjäksi tulee Kouvolan vapaaehtoinen palokunta.

  • Hamina,  Kulttuuri

    Suojeluskunta ja Lotta Svärd uhka Neuvostoliitolle – järjestöt oli lakkautettava. Haminan näyttelyssä myös virtuaaliulottuvuus

    Lottapiirien ja paikallisosastojen hihanauhat ja hihakilvet kertovat toiminnan maantieteestä. Valvontakomissio tulkitsi syksyllä 1944 Suojeluskunta- ja Lotta Svärd -järjestöt Neuvostoliitolle vihamielisiksi ja vaati niiden lakkauttamista jatkosodan rauhanehtoihin perustuen. Järjestöissä oli enimmillään yhteensä yli 400 000 aktiivista jäsentä, aikuisia ja nuoria. Suomessa suositun järjestöparin lakkautus hoidettiin pakon edessä tyylikkäästi. Niiden huomattava omaisuus saatiin turvatuksi; järjestöjen luoma vahva vapaaehtoinen maanpuolustusaate oli hetkeksi kätkettävä pois silmistä. Suojeluskuntajärjestön ja Lotta Svärdin vapaaehtoinen varautuminen 1920- ja 1930 -luvuilla oli erittäin tärkeä osa Suomen selviytymistä viime sodista. Mitä järjestöissä silloin tehtiin, tulee laajasti esiin 1. kesäkuuta Haminassa perinnekeskus Wanhassa Veteraanissa avattavassa vaihtuvassa näyttelyssä. Lotta Svärdin pitkäaikaisimman puheenjohtajan Fanni Luukkosen vitriinissä nähdään lottanukkeja Reima Smedsin kokoelmasta. Näyttelyn aineisto on…

  • Kulttuuri

    Merikeskus Vellamo avautuu tiistaina 2.6.2020

    Kotkan Kantasatamassa sijaitsevat Merikeskus Vellamo ja museojäänmurtaja Tarmo avautuvat yleisölle tiistaina 2.6.2020 klo 10. Toivotamme kauan kaipaamamme museovieraat taas lämpimästi tervetulleiksi näyttelyihimme! Uusi Kohtalona Ruotsinsalmi -näyttely on pian avaamista vaille valmis: Ruotsinsalmeen pääsee sukeltamaan kuivin jaloin tiistaista 9.6.2020 lähtien. Lisätietoa näyttelystä löytyy osoitteesta www.kohtalonaruotsinsalmi.fi Toteutamme parhaillaan näyttelyiden avautumiseen ja turvallisuuteen liittyviä käytännön toimia, ja tiedotamme niistä verkkosivuillamme lähiaikoina. Noudatamme huolellisesti viranomaisten ohjeistuksia, jotta asiakkaamme voivat tulla museoon turvallisin mielin. Merikeskus Vellamo ja jäänmurtaja Tarmo ovat avoinna 2.6.2020 lähtien ti, to-su 10-17, ke 10-20, ma suljettu. Avoinna joka päivä 22.6.-16.8.2020 ma-ti, to-su 10-18, ke 10-20. Pääsymaksut 12/6 €, Tarmo 5 €, alle 18-vuotiaat maksutta. Meillä käy Museokortti. Merikeskus Vellamossa toimivat Suomen merimuseo,…

  • Kouvola

    Kouvolan Eläinsairaalassa keksittiin oiva keino minimoida asiakkaiden ja henkilökunnan koronariski asiakaspalvelusta tinkimättä

    Kouvolan Eläinsairaala on kehittänyt toiminnalleen uusia ja silti luotettavia ja miellyttäviä muotoja taistelussa koronaa vastaan. Asiakaspalvelu hoidetaan tätä nykyä ulkoa käsin kuin kioskiluukkujen kautta. Poikkeusolot näkyvät myös eläinlääkäriasemien arjessa. Kouvolan Eläinsairaalassa mietittiin, miten voitaisiin jatkaa potilastyötä ja samalla minimoida asiakkaiden ja henkilökunnan koronariski asiakaspalvelusta tinkimättä. Ratkaisuksi keksittiin asiakaspalveluikkunat. Järjestely on kerännyt paljon kiitosta asiakkailta. – Mietimme erilaisia keinoja vähentää kontakteja ja muistimme, että odotushuoneessamme on kaksi pikkuikkunaa ulos. Pohdimme, voisiko näitä käyttää samalla tavalla kuin ravintoloiden drive in -kaistoja. Pienen säädön jälkeen saimme tietokoneet ja kassat siirrettyä ikkunoiden viereen. Nyt kassalle voi tulla ilmoittautumaan, ja omaa vuoroa voi odottaa turvallisesti omassa autossa tai ulkona, eläinsairaalan johtaja, eläinlääkäri Pia Kesti selvittää. – Meitä huolestutti…

  • Matkailu

    VENÄLÄISTEN MATKAILIJOIDEN KASVU JATKUI ETELÄ-KARJALASSA VUONNA 2019

    Vuoksi kiinnostaa matkailijoita Ulkomaalaiset matkailijat tekivät vuoden 2019 aikana yhteensä 1,9 miljoonaa matkaa Etelä-Karjalaan. Kasvua matkojen määrässä edellisvuoteen oli 11 prosenttia. Etelä-Karjalassa vierailleista matkailijoista 96 prosenttia oli venäläisiä. Venäläisten tekemien matkojen määrä Etelä-Karjalassa lisääntyi 15 prosenttia, kun taas muiden väheni 41 prosenttia. Venäläisten tekemien yön yli kestävien matkojen määrä väheni viidellä prosentilla ja heidän tekemistään matkoista jopa 86 prosenttia on päivämatkoja. Päivämatkat lisääntyivät 19 prosenttia. Tulokset selviävät vuoden 2019 TAK Rajatutkimuksesta, jota on tehty vuodesta 1997 lähtien haastattelemalla Suomessa vierailleita ulkomaalaisia matkailijoita vilkkaimmilla Suomen ulkoraja-asemilla. Vuonna 2019 haastatteluita tehtiin 12 654. Haastatelluista 5 627 oli venäläismatkailijoita. Venäläismatkaajat toivat Etelä-Karjalaan 310 miljoonaa euroa – suurin osa venäläisistä tuli Suomeen ostoksille Matkailijat…

  • Lappeenranta

    Lappeenrannan urheilutalolle myönnetään Vuoden Liikuntapaikka 2020 -tunnustus

    Vuoden Liikuntapaikka 2020 -tunnustus myönnetään Lappeenrannan keilahalli-urheilutalolle tiistaina 12.5.2020. Tunnustuksen myöntäjän mukaan Lappeenrannan urheilutalo keilahalleineen tarjoaa uudistetut tilat useiden eri lajien sekä yli 40 eri seuran toiminnalle ja se on yksi maakunnan monipuolisimmista liikuntapaikoista. Vuoden Liikuntapaikka -tunnustus myönnetään tänä vuonna jo 16. kerran. Voittajan valitsee vuosittain opetus- ja kulttuuriministeriön liikuntapaikkarakentamisesta vastaava virkamies ja palkinnon lahjoittaa Tampereen Messut. Liikuntatilojen laaja peruskorjaushanke valmistui viime vuoden joulukuussa ja kustansi kaikkiaan noin 13,4 miljoonaa euroa. Opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi Lappeenrannan keilahalli-urheilutalon perusparannukseen 800 000 euron avustuksen kaksi vuotta sitten. − Lappeenrannan keilahalli-urheilutalon peruskorjaushanke on hyvä esimerkki siitä, miten hyvällä suunnittelulla myös peruskorjaushankkeesta saadaan toimiva, energiatehokas ja esteetön kokonaisuus, rakennusneuvos Erja Metsäranta opetus- ja kulttuuriministeriöstä…