• Kulttuuri,  Lappeenranta

    Lappeenrannan kaupunginorkesterin konserteissa kävi viime vuonna 13284 kuulijaa

    Liettuassa elokuussa 2018 Kuva: Mikko Kauppinen Vuonna 2018 Lappeenrannan kaupunginorkesterin konsertteja oli hyvin erityyppisiä ja erilaisin ohjelmistoin. Sinfoniakonserteissa yleisöä kävi 1008 kuulijaa enemmän kuin edellisenä vuonna. Orkesteri panosti erityisesti koululaiskonsertteihin, joita oli 10 kappaletta ja joissa kuulijoita oli 3485 kuulijaa. Orkesteri esiintyi sinfonia ja sinfonietta-kokoonpanon lisäksi pienemmin yhtyein ja konsertteja oli kaikkiaan 47. Saimaa Sinfoniettoja soitettiin kaikkiaan neljässä periodissa kahdeksan konsertin verran. Orkesteri konsertoi elokuussa Liettuassa musiikkifestivaalilla kutsuttuna runsaslukuiselle yleisölle kahdessa eri kaupungissa. Kaupunginorkesterilla vuonna 2018 kuulijoita oli kaikkiaan 13284 kuulijaa ja keskiarvossa kuulijoita oli 283 kuulijaa. Lappeenrannan kaupunginorkesteri on maamme pienin ammattisinfoniaorkesteri, jossa on 21 vakituista muusikkoa.

  • Kotka,  Terveydenhoito

    Kotkassa todettu tuhkarokko pikkulapsella

    Kotkassa on todettu tuhkarokkotartunta päiväkoti-ikäisellä lapsella. Lapsi on oleillut ulkomailla, missä hän on todennäköisesti altistunut tuhkarokolle. Lapsi on rokottamaton, ja tartuttavuusaikana hän on ollut päiväkodissa, yksityisellä lääkäriasemalla ja Kymenlaakson keskussairaalan päivystyksessä. Mahdollisia altistuneita on kartoitettu ja suurin osa heistä on jo tavoitettu. Kymsoten tartuntatautien yksikkö ottaa yhteyttä altistuneisiin. Tällä hetkellä ei ole tarvetta hakeutua itsenäisesti tarkastuksiin. Lisätietoja tuhkarokosta ja rokotuksista THL:n sivuilla: Tuhkarokko MPR-rokote Rokotuskattavuus

  • Nimitykset,  Yritykset & Yrittäminen

    MARIKA KIRJAVAINEN KYMENLAAKSON KAUPPAKAMARIN TOIMITUSJOHTAJAKSI

    Kymenlaakson kauppakamarin uudeksi toimitusjohtajaksi on valittu yrittäjä, Kotkan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Marika Kirjavainen. Kymenlaakson kauppakamarin uudeksi toimitusjohtajaksi on valittu yrittäjä, Kotkan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Marika Kirjavainen. Hän aloittaa toimitusjohtajan tehtävässään 1.4.2019. Marika Kirjavaisella on vahva yrittäjätausta. Hän on toiminut yrittäjänä Kuljetus Kirjavainen Oy:ssä vuodesta 1997 alkaen. Hän on monelle tuttu myös Karhulassa toimineesta Kirjavaisen Kalakaupasta. Yrittäjäjärjestöjen paikallisyhdistysten toiminnassa Kirjavainen on ollut mukana vuodesta 2009 alkaen; viimeisimpänä Kymen Yrittäjien hallituksessa, jossa puheenjohtajana viimeiset kaksi vuotta. Tultuaan valituksi kauppakamarin toimitusjohtajaksi hän luopuu eduskuntavaaliehdokkuudestaan. Kauppakamarin toimitusjohtajan paikka herätti runsaasti kiinnostusta sekä maakunnassa että sen ulkopuolella. Määräaikaan mennessä tehtävään tuli 24 hakemusta. Hakijoilta edellytettiin muun muassa vankkaa elinkeinoelämän tuntemusta, verkostoitumistaitoja ja myynti- ja tavoitehakuista työskentelytapaa. Kirjavainen saa…

  • Hamina,  Politiikka

    Kristillisdemokraatit asetti haminalaisen Pirkko Parjasen ehdolle eduskuntaan

    Kristillisdemokraattien Kymen piiri on nimennyt eduskuntavaaliehdokkaaksi fysioterapeutti, kaupunginvaltuutettu Pirkko Parjasen Haminasta. Parjanen toimii KD:ssä mm. puoluevaltuuston ja Kymen piirihallituksen jäsenenä sekä Haminan paikallisosaston puheenjohtajana. Haminassa Parjanen toimii kaupunginvaltuuston sekä kaupunkikehitysvaliokunnan ja kilpailukykyvaliokunnan jäsenenä sekä on Haminan ev.lut. seurakunnan kirkkovaltuuston varapuheenjohtaja. – ”Suomi on turvallinen hyvinvointiyhteiskunta, jossa kaikkien vauvasta vaariin ja muksusta muoriin on hyvä elää ja arki sujuu. Luottamus rakentaa tulevaisuutta ja luo pohjan yhteistyölle, eri näkemysten ja kansanryhmien kesken.” Parjanen kertoo vaalitemoistaan kevään eduskuntavaaleissa. Pirkko Parjanen haluaa, että Kaakkois-Suomessa tulee säilyttää yliopisto, joka samalla luo edellytyksiä muille oppilaitoksille luoda ja kehittää toimintaansa. – ”Kaakkois-Suomen vetovoimaa tulee kasvattaa alueena, joka tarjoaa hyvät logistiset yhteydet ja monipuolisen elinkeinorakenteen, jossa huomioidaan myös…

  • Kotka,  Kulttuuri

    Kotkan Kaupunginteatteri: Teatteri toivoo leikkauksen kohtuullistamista

    Kotkan kaupungin talouden tasapainotusohjelmassa ehdotetaan Kotkan kaupunginteatterille 150 000 euron leikkausta. Leikkaus on tässä vaiheessa järkyttävän suuri. Teatterin tekemät sopimukset ulottuvat vuodelle 2020 ja tämän vuoden budjetti on laadittu kaupungin antaman talousarvion pohjalta. Mahdollisuus reagoida näin kohtuuttoman nopealla aikataululla on olematon. Ainoa tapa toimia meidän tuotantorakenteessa on se, että teatteri pistetään kiinni kolmeksi viikoksi ja säästetään henkilöstökuluissa. Se tarkoittaa silloin käytännössä sitä, että aikataulut syksyn osalta menevät uusiksi. Teatterin budjetti on vuosien saatossa vedetty niin tiukalle, että juustohöylääminen ei ole mahdollista. Enempää säästettävää ei ole. Vaarana on myös se, että kun säästetään henkilöstökuluissa myös valtion tuki laskee. Valtionosuudet perustuvat vuotuiseen palkkasummaan ja henkilötyövuosiin. Jos palkkasumma pienenee, pienenee myös valtion tuki.…

  • Kotka

    :KANNANOTTO: Popinniemen kyläyhdistys ja Tiutisen kylätoimikunta: Hallan vanha silta on säilytettävä

    Metsäyhtiö UPM:n aikomus purkaa Hallan entisen sahan rakennukset ja vanha kaarisilta järkyttävät Popinniemen kyläyhdistystä ja Tiutisen kylätoimikuntaa. Kaupungin rakennusvalvonta myönsi kohteille purkuluvan tammikuun alussa. Kymenlaakson museon edustaja on julkisuudessa todennut, että menetys on kulttuuri- ja teollisuushistorian kannalta suuri. Purkuluvan ehdoissa todetaan, että alueen nykytila on dokumentoitava, ennen kuin purkutyöt voivat alkaa. On sanottava, että UPM on antanut entisen sahan rakennusten rapistua niin huonoon kuntoon, että ne tuskin ovat enää pelastettavissa. Vanhan sillan suhteen tilanne voi olla toinen. Karhusalmen ylittävän kaarisillan ympäristö on jo nyt vetovoimainen alue, joka houkuttelee kalastajia, lenkkeilijöitä ja myös siltarakennelman ihailijoita. Aluetta on mahdollista kehittää entistäkin houkuttelevammaksi virkistysalueeksi. Palkittu Kotkan kansallinen kaupunkipuisto ulottuu Sunilaan. Miksei se voisi…

  • Kouvola

    Kouvolan yhteinen kirkkovaltuusto valitsi puheenjohtajiston

    Yhteisen kirkkovaltuuston puheenjohtaja Elina Lehtomäki (oik.), varapuheenjohtaja Tuula Rikala ja yhteisen kirkkoneuvoston varapuheenjohtaja Jouko Leppänen. Kuva: Laura Blom Kouvolan seurakuntayhtymän uusi yhteinen kirkkovaltuusto aloitti nelivuotiskautensa 17. tammikuuta Kuusankoskella. Valtuuston ensimmäisessä kokouksessa valittiin valtuuston puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja sekä yhteisen kirkkoneuvoston varapuheenjohtaja. Lisäksi valittiin jäsenet yhtymän työalojen johtokuntiin. Elina Lehtomäki kirkkovaltuuston puheenjohtajaksi Yhteisen kirkkovaltuuston puheenjohtajaksi valittiin yksimielisesti Elina Lehtomäki Anjalankosken seurakunnasta. – Otan tehtävän vastaan nöyrin mielin ja avoimin ajatuksin. Tämä on mahdollisuus rakentaa seurakuntayhtymän tulevaisuutta yhdessä eteenpäin. Olen päiväkerholaisesta kasvanut tähän kohtaan. Olen työskennellyt Anjalankosken seurakunnassa kolmen eri kirkkoherran työparina luottamushenkilönä. Työskentelen koulumaailmassa opettajana ja rehtorina. Näen minne Suomen ja kirkon tulevaisuus menee, ja voin tätä tietoa hyödyntää puheenjohtajan tehtävässä, Elina Lehtomäki totesi…

  • Hamina

    Kadonnut henkilö Haminassa

    Haminan Saviniemessä asuva Kaarlo Antero Lehto on ollut kateissa 12.1.2019 iltapäivästä lähtien. Viimeinen havainto hänestä on 12. tammikuuta iltapäivältä. Lehto on tällöin ollut mahdollisesti Kari Lindbergin kadun läheisyydessä Kirkkojärven tienoilla. Lehto on yli 70-vuotias, noin 172 cm pitkä, hoikka, hänellä on harmaat hiukset ja harmaa parta. Katoamispäivänä hänellä on ollut mahdollisesti yllään: college paita, tummat farkut, ruskeat tanakat talvikengät, musta pipo sekä beige talvitakki jossa paksut tummat raidat kyljen kohdalla. Poliisi pyytää mahdollisesti Lehdosta katoamisen jälkeen havaintoja tehneitä ilmoittamaan havainnoistaan Kaakkois-Suomen poliisilaitokselle numeroon: 050 4479574.

  • Kulttuuri

    IV Kansainvälinen Uuno Klami -sävellyskilpailu on saavuttanut huikean osanottajamäärän

    IV Kansainvälinen Uuno Klami -sävellyskilpailu on saavuttanut huikean osanottajamäärän. Määräaikaan, joulukuun alkuun mennessä postitettuja sävellyksiä saapui kilpailukansliaan yhteensä 283. Postileimojen perusteella sävellyksiä on lähetetty laajalti ympäri sävellyskilpailualuetta, Eurooppaa. Osoituksena kilpailun herättämästä erittäin laajasta kansainvälisestä mielenkiinnosta kertoo se, että sävellyksiä on lähetetty peräti 37 eri maasta. Kilpailu lukeutuukin osallistumismäärän perusteella suositumpien sävellyskilpailujen joukkoon maailmassa. Merkittävää on myös se, että sävellyskilpailun osanottajamäärä on kasvanut kerta toisensa jälkeen. Kilpailun tuomaristo on vetäytynyt arvioimaan partituureja joulu-maaliskuun väliseksi ajaksi. Tuomaristoon kuuluvat sukupolvensa johtaviin säveltäjiin ja musiikkivaikuttajiin lukeutuvat Kalevi Aho, Magnus Lindberg ja virolainen Erkki-Sven Tüür. Juryn kapellimestarijäsenenä on Kymi Sinfoniettan taiteellinen neuvonantaja Olari Elts. Tuomaristo valitsee kilpailun finaaliin 3-5 sävellystä kevään 2019 aikana. Tuomariston puheenjohtaja…

  • Talous & Työllisyys

    Sähkövuosi 2018 Kymenlaakson Sähkössä: Kymenlaakson Sähköllä hyvä viime vuosi

    Sähkövuosi 2018 piti sisällään mm. ennätyksellisen aurinkosähköjärjestelmien myynnin, lähes myrskyttömän säävuoden, 34. sähköaseman valmistumisen ja asiakasmäärän kasvun sekä sähkön myynnissä että siirrossa. Sähkön käyttö kasvoi KSOY:n alueella 1,7 % ja uusia liittymiä rakennettiin 10 % edellisvuotta enemmän. Pääosa sähkön tuotannosta hiilineutraalia Kun koko Suomessa tuotettiin hiilineutraaleilla energianlähteillä 79 prosenttia sähköstä (Energiateollisuus 4.1.2019), KSOY:llä hiilineutraalin sähköntuotannon osuus on jo yli 90 prosenttia. Erittäin kuiva loppukevät ja kesä sekä polttoaineiden ja päästöoikeuksien hinnannousu aiheuttivat sähkön hinnan nousua vuonna 2018. Tukkusähkön hinta nousi poikkeuksellisen paljon, 41 prosenttia, mikä näkyi myös kuluttajien sähkön hinnassa. Aurinkoenergian suosio yllätti Kymenlaakson Sähkö myi vuonna 2018 yli 100 aurinkosähköjärjestelmää lähinnä pientalokohteisiin, mutta myös mm. maatiloille ja yrityksiin. Aurinkosähköjärjestelmien…