Kuvaaja Petri Hurme Vinkeä Design Oy Kouvolalainen yrittäjä Tiina Henttonen on palkittu Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun Vuoden alumnina. Henttonen on valmistunut sisustusarkkitehtuurin ja kalustesuunnittelun koulutuksesta tutkintonaan muotoilija (AMK) vuonna 2014. Nykyään hän on menestyksekäs yrittäjä ja vaikuttaa Kouvolan seudulla sisustusarkkitehtina. Henttosen yritys Suunnittelutoimisto Pilke teki tänä vuonna Kouvolan Asuntomessuille monen kohteen sisustukset. Hän työskenteli myös yhdessä Xamkin nykyisten opiskelijoiden kanssa ja ohjasi heitä luomaan ainutlaatuiset sisustukset Virkkulankylän kahdeksaan asuntoon. Yhtenä palkitsemisen perusteena onkin juuri opiskelijoiden kanssa tehty merkittävä yhteistyö. – Kuten palkinnon perusteluissa on todettukin, Tiina Henttonen on määrätietoinen suunnannäyttäjä, joka huomioi muiden osaamisen ja haluaa auttaa myös muita eteenpäin. Hän on myös menestynyt yrittäjä, joka on valinnut toimipaikakseen Kouvolan. Hän on hyvä esimerkki meiltä valmistuneesta kulttuurialan…
-
-
:NIMITYKSET: Leena Gunnar on valittu Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen ylijohtajaksi
Valtioneuvosto on määrännyt Leena Gunnarin jatkamaan Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ylijohtajana ajalla 1.1.2020–31.12.2024. Valtioneuvosto on määrännyt yhdentoista ely-keskuksen ylijohtajat ajalle 1.1.2020 – 31.12.2024. Ylijohtajan tehtävään määrätään yksi ELY-keskuksen vastuualuejohtajista enintään viideksi vuodeksi kerrallaan. Hän hoitaa tehtävää oman toimensa ohella. Ylijohtaja vastaa keskusten toiminnan tuloksellisuudesta ja keskuksen yhteisten tulostavoitteiden saavuttamisesta. Keskusten tehtävä on kehittää ja tukea taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia. ELY-keskukset kuuluvat työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalaan. Niitä ohjaavat työ- ja elinkeinoministeriön lisäksi ympäristöministeriö, Väylävirasto, maa- ja metsätalousministeriö, Ruokavirasto, opetus- ja kulttuuriministeriö ja sisäasiainministeriö.
-
Kymsote tuottaa Haminan alueen mielenterveys- ja päihdepalveluiden avopalvelut 1.1.2020 alkaen
Kymsote tuottaa Haminan alueen mielenterveys- ja päihdepalveluiden avopalvelut 1.1.2020 alkaen. Asiakkaat siirtyvät joulukuun aikana Kymsoten mielenterveys- ja päihdepalvelujen hoidettavaksi nykyiseltä palveluntuottajalta A-klinikka Oy:ltä. Muutoksen jälkeen Kymsote ei osta enää päihdepalvelujen avopalveluita ulkopuolelta. Vastaava muutos tehtiin keväällä Kouvolassa, Kotkassa jo aiemmin. Uudenlainen palvelumalli näkyy asiakkaalle mm. siinä, että päihdepalvelujen lisäksi samasta paikasta saa tarvittaessa mielenterveyspalveluita. Samoin palvelupolku matalan kynnyksen palveluista erityiselle tasolle kuten psykiatrille helpottuu. Kymsote tuottaa Haminan alueen mielenterveys- ja päihdepalveluiden avopalvelut 1.tammikuuta 2020 alkaen. Asiakkaat siirtyvät joulukuun aikana Kymsoten mielenterveys- ja päihdepalvelujen hoidettavaksi nykyiseltä palveluntuottajalta Aklinikka Oy:ltä. Tammikuun 2020 alusta lähtien aikuisten mielenterveys- ja päihdepalvelujen vastaanotto toteutetaan ensisijaisesti terveysasemilla. Terveysasemien hoitajat, lääkäri ja muu henkilökunta arvioivat hoidon tarpeen. Hoito…
-
:KORIPALLO: Ura piti KTP:n takanaan Korismaanantain jännitysnäytelmässä
Uran sisäpelaaja Dustin Thomas kasasi komean tupla-tuplan: 23 pistettä ja 17 levypalloa. Kaarinan Ura Basket eGameStars otti kauden kuudennen voittonsa Korisliigassa kaatamalla kotkalaisvieraansa KTP-Basketin lukemin 82–77 (41–32). Ura nousi voitollaan sarjataulukossa tasapisteisiin pudotuspeliviivan alapuolella olevien Lapuan Kobrien ja Lahti Basketballin kanssa. KTP:lle tuskaa tuotti etenkin kaukoheitot, sillä 16 kolmen pisteen yrityksestä vierailijat upottivat ainoastaan yhden. KTP luottikin pitkälti isoon viisikkoon ja vei Uran pelaajia puolustamaan lähelle koriaan. – Vihaan pelata tuota jengiä vastaan. KTP aiheuttaa kyllä harmaita hiuksia. Olemme molemmat niin erilaisia joukkueita, että molemmilla taitaa olla näissä otteluissa omat ongelmansa, Uran päävalmentaja Kristian Palotie pyöritteli Elisa Viihteen haastattelussa. – Olen tällä hetkellä tyytyväinen meidän kokoonpanoomme. Tällä rosterilla on mukava lähteä kehittymään ottelusta toiseen.…
-
Kaakkois-Suomen vihreät vaatii alueen ratahankkeille huomiota – Mervi Haakana Kotkasta ja Anne Nisula Haminasta valittiin piirihallitukseen
Kaakkois-Suomen vihreät kuulivat ajankohtaisen katsauksen Al-Holin tilanteesta ja ottivat kantaa Kaakkois-Suomea koskeviin ratahankkeisiin syyskokouksessaan 14.12. Mikkelissä. Tärkeimpänä asiana nähtiin alueen raideliikenteen toimintakyvyn ja palvelutason varmistaminen. Lisäksi piirihallitukseen valittiin neljä uutta henkilöä eronneiden tilalle. – Vihreiden piiritoimijoiden kanta Al-Holin leirin vaikeaan tilanteeseen on selvä: lapset on saatava turvaan. Vihreillä ministereillä on tässä koko puolueen tuki. On ilo tehdä töitä puolueessa, jonka linja lasten oikeuksien ja ihmisoikeuksien puolustamisessa on selvä ja kirkas, totesi puoluesihteeri Veli Liikanen syyskokouksen avajaispuheessaan. – Turvallisuuden näkökulmasta olisi joka tapauksessa tärkeää, että suomalaisten paluu tapahtuu hallitusti. Silloin he ovat heti viranomaisten toimenpiteiden piirissä. Lapset haetaan turvaan ja mahdollisesti mukana palaavien äitien osalta käynnistetään rikostutkinta. Oikeusvaltioperiaatteesta tulee pitää kiinni, kokouksessa vieraillut kansanedustaja Hanna Holopainen linjasi.…
-
Kotkalta 100 000 euroa suunnistuksen Jukolan viestille
Kuva: Tuomas Vitikainen Kotka on ehdolla maailman suurimman viestisuunnistustapahtuman, Jukolan viestin isäntäkaupungiksi joko vuonna 2024 tai 2025. Päätös isäntäkaupungeista tehdään kesällä 2020 ja tapahtuman järjestämistä hakevat Kymin Suunnistajat ja Vehkalahden Veikot joutuvat sitä ennen selvittämään Jukolan viestin johtoryhmälle, millä tavalla isäntäkaupunki sitoutuu tukemaan hanketta ja olemaan mukana järjestämiskustannuksissa. Kotka on ehdolla maailman suurimman viestisuunnistustapahtuman, Jukolan viestin isäntäkaupungiksi joko vuonna 2024 tai 2025. Kotkassa ei ole koskaan aikaisemmin järjestetty Jukolan viestiä. Tapahtuman hakijoina ovat suunnistusseurat Kymin Suunnistajat ja Vehkalahden Veikot, jotka ovat suunnitelleet Jukolan viestin järjestämistä Kymin lentokentän ja Kotkan moottoriurheilukeskuksen maastossa. Samat seurat hakivat järjestämisoikeutta jo kaksi vuotta sitten, jolloin tavoitteena oli tapahtuman järjestäminen Kotkassa joko vuonna 2022 tai 2023.…
-
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer: Avoin kirje Kouvolan kaupunginhallituksen jäsenille
SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola Kouvolan kaupunginhallitus käsittelee yt-neuvottelujen tuloksen kokouksessaan maanantaina 16.12.2019. Työnantaja esittää koko henkilöstön lomauttamista, tietyin rajauksin, jopa kolmeksi viikoksi. SuPer-liitto tulee seuraamaan tarkasti suunniteltujen lomautusten mahdollisesti toteutuessa erityisesti varhaiskasvatuksen mitoituksia. Kouvolan kaupungin rahapula ei anna lupaa rikkoa varhaiskasvatuslain henkilöstön ja lasten laissa säädettyä suhdelukua. Miten Kouvolan kaupunki tulee valvomaan itse mitoitusten toteutumista ja huolehtimaan velvollisuudestaan järjestää varhaiskasvatuspalvelua lain mukaisesti, lasten turvallisuudesta huolehtien? SuPer haluaa edelleen muistuttaa Kouvolan kaupungin päättäjiä siitä, että varhaiskasvatuslain henkilöstömitoitus edellyttävää säännöllistä sijaisten hankintaa poissaolojen takia myös lomautusten aikana. Varhaiskasvatuksessa toimivat lastenhoitajat joutuvat jo nyt toimimaan jaksamisensa äärirajoilla. He joutuvat monesti jo joustamaan hyvästä hoitotasosta vain sen vuoksi, että varhaiskasvatuksen henkilöstömitoitukset lasten varhaiskasvatussuunnitelmiin nähden…
-
Nuorten Matala -yksiköt aloittavat Kymenlaaksossa, tarjolla aiempaa helpommin apua 13–17 -vuotiaille
”Kyllä. Soitit ihan oikeaan numeroon.” Nuorten Matala -yksiköillä Kymsote vahvistaa nuorille ja heidän perheilleen suunnattuja palveluja. Nuori tai huolissaan oleva vanhempi saa apua yhdestä paikasta. Uudenlainen palvelu auttaa valtakunnallisestikin poikkeuksellisen laaja-alaisesti. Lähetettä ei tarvita. Nuorten matala -yksiköt on tarkoitettu kaikille 13-17 -vuotiaille kymenlaaksolaisille ja heidän perheilleen. Apua ja tukea nuorelle tarjolla yhdestä numerosta, 9.12.2019 alkaen: Nuorten Matala Kouvola p. 040 489 8246 Nuorten Matala Etelä-Kymenlaakso p. 040 823 4255 Kymsote vahvistaa 13–17 -vuotiaille nuorille ja heidän vanhemmilleen suunnattuja palveluja. Uudenlaisella palvelulla halutaan vastata nuorten avun ja tuen tarpeeseen monenlaisissa tilanteissa. Palveluun voi hakeutua itse tai ohjautua muun viranomaisen kautta. Nuorelle ja hänen perheelleen tarjotaan palvelua, jonka helppous lähtee jo puhelinnumerosta.…
-
JUHA KORHONEN KYMENLAAKSON KAUPPAKAMARIN UUDEKSI PUHEENJOHTAJAKSI
Kymenlaakson kauppakamarin hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi on valittu Kymenlaakson Osuuspankin toimitusjohtaja Juha Korhonen. Hänen toimikautensa alkaa 1.1.2020. Jäsenistö valitsi syyskokouksessa hallitukseen uusiksi jäseniksi Kouvolan K-Raudan kauppias Merja Karhun ja Kymen Seudun Osuuskaupan toimitusjohtaja Harri Miettisen. Hallituksen jäsen Jari Koistinen siirtyy vuoden alussa hallituksen varapuheenjohtajaksi. Kymenlaakson kauppakamari teki luottamushenkilövalinnat syyskokouksessaan Fazerin Korian tuotantolaitoksella tänään pidetyssä kokouksessa. Puheenjohtajan vaihdos tuli ajankohtaiseksi, kun nykyisen puheenjohtajan Sakari Pasasen kolmevuotinen toimintakausi päättyy vuoden lopussa. Kauppakamarin puheenjohtajistoon kuuluu vuoden alusta uuden puheenjohtajan Juha Korhosen lisäksi kolme varapuheenjohtajaa. He ovat Lumon Groupin hallituksen puheenjohtaja Tapani Kinnunen, tehtaanjohtaja Mari Kainiemi DuPont Nutrion&Health Danisco Sweeteners Oy:stä ja kauppakeskusjohtaja Jari Koistinen Kauppakeskus Veturista. Uusi puheenjohtaja Juha Korhonen painottaa, että kauppakamaritoiminnassa kaikki lähtee yrittäjyydestä ja yrityksistä. – Näen, että Kymenlaaksossa yrittäjäkenttä on…
-
THL/AVI: Yleisesti valvontahavainnoista ja ns. heikoista signaaleista Kymenlaakson sairaanhoitopiirin alue
Yleisesti valvontahavainnoista ja ns. heikoista signaaleista koko Etelä-Suomen aluehallintoviraston alueella Sosiaalihuolto Puutteet vanhusten palveluiden riittävyydessä ja laadussa (samoin kuin lastensuojelupalveluiden riittävyydessä ja laadussa) ovat työllistäneet aluehallintovirastoa pitkään. Alkuvuodesta 2019 paljon julkisuutta herättänyt kohu vanhustenhuollosta on aiheuttanut sen, että ympärivuorokautista hoitoa koskevien kantelujen määrä on alkuvuonna 2019 yli 20-kertaistunut verrattuna vastaavaan ajankohtaan viime vuonna. Vanhusten ympärivuorokautista hoitoa koskevien valvonta-asioiden määrä on puolestaan kolminkertaistunut. Alkuvuonna 2019 aluehallintovirasto on lähestynyt kuntia ohjauskirjeellä ”Sosiaalipalvelujen piirissä olevien asiakkaiden lääkäripalvelujen tulee aina perustua asiakkaan tarpeisiin.” On havaittu, että kotihoidon, palveluasumisen ja tehostetun palveluasumisen piirissä olevat asiakkaat eivät saa kaikissa tilanteissa tarpeensa mukaisia heille lain mukaan kuuluvia lääkäripalveluita. Kotihoidon piirissä olevat ikääntyneet asiakkaat ovat entistä huonokuntoisempia ja…