Live Palvelut on valittu Kelan ammatillisen kuntoutusselvityksen palveluntuottajaksi Kotkaan 31.1.2020 alkaen. Kotkan ammatillisen kuntoutuksen yksikön perustamisen myötä Liven toiminta laajenee maantieteellisesti aiempaa suuremmalle alueelle.
Kelan ammatillinen kuntoutusselvitys on tarkoitettu henkilöille, joiden työ- tai opiskelukyky ovat heikentyneet terveydellisistä syistä. Selvityksen tarkoituksena on muodostaa kokonaiskuva asiakkaan fyysisestä ja psyykkisestä työ- ja toimintakyvystä sekä sosiaalisesta ja ammatillisesta tilanteesta. Live Palvelut toteuttaa ammatillista kuntoutusselvitystä Kotkan lisäksi Tenholantien toimipaikassa Helsingin Ruskeasuolla. Live Palvelut tuottaa myös monipuolisesti muita ammatillisen kuntoutuksen ja työhönvalmennuksen palveluita Uudenmaan alueella. Kotka on Live Palveluiden ensimmäinen yksikkö Uudenmaan ulkopuolella.
– Kotkan toiminnan käynnistymisen myötä Live kasvattaa toimintaansa ammatillisen kuntoutuksen ja erityistä tukea tarvitsevien työllistymisen kentällä Uudeltamaalta yhä suuremmalle maantieteelliselle alueelle. Tavoitteenamme on kasvaa työllisyyspalveluiden osalta valtakunnalliseksi toimijaksi, kertoo Invalidisäätiön kehitysjohtaja Miika Keijonen.
Live Palvelut tuottaa palvelua Kotkassa yhteistyössä Sotek-säätiön kanssa. Sotek-säätiö on voittoa tavoittelematon työllistämistoimija, joka toimii Kymenlaaksossa ja Itä-Uudellamaalla. Sotek-säätiö vuokraa Livelle toimitilat Kotkasta, lisäksi palvelun parissa toimii Sotek-säätiön työntekijöitä.
– Kotkan toimipaikan ammatillinen kuntoutusselvitys on suunnattu Kelan asiakkaille Kotkan alueella. Tavoitteena on, että palveluntuottaja olisi mahdollisimman lähellä asiakasta, eikä asiakkaan tarvitse matkustaa ammatilliseen kuntoutukseen esimerkiksi pääkaupunkiseudulle. Ammatilliseen kuntoutusselvitykseen hakeudutaan mukaan Kelan kautta, mutta me liveläiset neuvomme mielellämme hakeutumiseen liittyvissä kysymyksissä, kertoo Liven ammatillisen kuntoutuksen palvelupäällikkö Tarja Pasanen.