• Kotka,  Yritykset & Yrittäminen

    Tuomas Kotisalo K-Rauta Kotkan kauppiaaksi

    Tuomas Kotisalo aloittaa kauppiasuransa K-Rauta Kotkan kauppiaana 18.12. Asiakkaat hurmataan laadukkaalla ja positiivisella asiakaspalvelulla Tuomas Kotisalolle kauppiasura antaa mahdollisuuden toteuttaa henkilökunnan kanssa yhdessä oman kaupan näköistä tekemistä ketjun vahvuuksia hyödyntäen. ”Kotkassa on tehty paljon hyvää työtä kuluttajakaupan kehittämisessä. Jatkamme sitä työtä lisäten palvelumyyntiä ja kehittäen vahvuuksiamme pihasta ja puutarhasta sisustamisen työvälineisiin ja perinteisiin rakennusprojekteihin”, Kotisalo listaa suunnitelmia. ”Myös yritysasiakaskaupan kehittäminen yhdessä asiakkaiden kanssa monipuoliseksi yhteistyökumppanuudeksi on yksi tavoitteemme.” Kotisalo kertoo, että asiakaslupaus lunastetaan laadukkaalla ja positiivisella asiakaspalvelulla niin kuluttaja- kuin yritysasiakaskaupassakin. Asiakkaiden kuuntelu ja toiminnan kehittäminen sitä kautta on tärkeää. ”K-Rauta Kotkassa on 20 ihmisen rautainen työporukka, he ovat menestykseni avain ja tärkein voimavara.” K-Raudan tuotteista Tuomas Kotisalolle on sydäntä lähinnä…

  • Hamina

    Hamina siirtyy ensimmäisten suomalaisten kaupunkien joukossa Googlen ohjelmistoihin

    Haminan kaupungin tietohallintopäällikkö Tomi Lampinen Google perusti Haminaan ensimmäisen palvelinkeskuksen vuonna 2011. Haminan kaupunki puolestaan siirtyy ensimmäisten suomalaisten kaupunkien joukossa Googlen ohjelmistojen käyttäjäksi. Yhteensä noin 1000 henkilöä koskettava ohjelmistomuutos tapahtuu vuoden 2021 keväällä. Suomen virallinen Google-pääkaupunki on tekemässä merkittävää digiloikkaa siirtämällä kaikki 1000 työntekijäänsä kerralla Googlen ohjelmistoperheen käyttäjäksi. Haminan kaupungin tietohallintopäällikkö Tomi Lampinen sanoo, että ohjelmistoinvestointi on osa Haminan Älykäs kaupunki- digiohjelmaa, jolla halutaan lisätä toiminnan läpinäkyvyyttä ja vaikuttavuutta. Haluamme tehdä asiat toisin ja paremmin. Tavoitteenamme on, että kaikki työntekijämme ja kaupunginvaltuutetut saavat myös Googlen Chromebookit, jotka mahdollistavat työn tekemisen ajasta ja paikasta riippumatta. Koneissa ei ole ohjelmistoja, koska ne ovat pilvessä. Tällöin ohjelmistot eivät vaadi asennuksia, vaan ainoastaan keskitettyä ylläpitoa, Lampinen…

  • Kaakkois Suomi,  Terveydenhoito

    Kymenlaakson keskussairaalassa ja Pohjois-Kymen sairaalassa henkilökuntaa altistunut koronavirukselle

    Sekä Pohjois-Kymen sairaalassa että Kymenlaakson keskussairaalassa on työntekijällä todettu koronavirustartunta torstaina. Molemmissa sairaaloissa muuta  henkilökuntaa on altistunut virukselle. Altistuksilla on vaikutuksia sairaaloiden  toimintaan.  Tartunnanselvitykset ovat edelleen käynnissä, mutta tässä vaiheessa tiedossa on, että  POKSissa kaksi työntekijää on altistunut virukselle. KOKSissa tiedossa olevia  altistuneita on 13. Potilaita ei ole altistunut tartunnalle.  Molemmat tartunnat liittyvät samaan tartuntaketjuun ja tartunnat on saatu vapaa-ajalta.  Altistumisten myötä osastopaikkoja on jouduttu supistamaan POKSissa. KOKSissa  yhden osaston potilaat on siirretty toiselle osastolle. Lisäksi perjantaille suunnitellut  tekonivelleikkaukset on peruttu osastopaikkojen vähentymisen myötä. Kymsotesta  ollaan suoraan yhteydessä potilaisiin, jonka hoitoon tai toimenpiteisiin tilanteella on  vaikutusta. 

  • Kotka,  Yritykset & Yrittäminen

    Stora Enso investoi granuloidun ligniinin tuotantolinjaan Kotkan Sunilaan

    Stora Enso investoi 14 miljoonaa euroa rakentaakseen ligniinin granulointi- ja pakkauslaitoksen. Ligniinirakeiden pakkaaminen ja käsittely on helpompaa verrattuna kuivana jauheena tai kosteana toimitettavaan ligniiniin. Stora Enson strategian mukaisesti ligniini on yksi tärkeimmistä innovaatioalueista luomaan kasvua uusille sovelluksille. Ligniinin uusia sovellusmahdollisuuksia ovat esimerkiksi energian varastointi, sidosaineet ja hiilikuidut. Tuleva granulointilaitos rakennetaan Stora Enson Sunilan tehtaan yhteyteen. Ligniini on puun merkittävimpiä rakennusosia. Tällä hetkellä Sunilan tehtaalla valmistettava Lineo™ by Stora Enso -ligniini toimitetaan kuivana jauheena tai kosteana ligniininä. Sitä käytetään esimerkiksi fenolin korvaajana liimoissa, luonnollisena biopohjaisena bitumin korvaavana sidosaineena asfaltissa sekä biomuoveissa. Tulevaisuudessa sitä voidaan käyttää esimerkiksi biohiilen lähteenä energian varastointijärjestelmissä, kuten sähköisten ajoneuvojen akuissa, sekä biopohjaisena sidosaineena vanerissa ja hiilikuitujen materiaalina.…

  • Kouvola

    Kouvolan eläinsairaala aloittaa 24/7-eläinlääkäripalvelut ja ensivastetoiminnan helmikuussa

    Esa Kesti selvittää koirien luuston ja nivelten ongelmia tietokonetomografian avulla. Kouvolan eläinsairaala on tehnyt uraauurtavaa työtä tälläkin saralla eläinlääkintää. Kouvolassa jo 30 vuoden ajan toiminut eläinsairaala laajentaa toimintansa ympärivuorokautiseksi. Kouvolan eläinsairaala on alusta asti halunnut viedä eläinlääketiedettä eteenpäin ja panostaa uusimpiin hoitomuotoihin.  24/7-toiminta on ollut haave kaikkien toimintavuosien ajan, ja sen toteutuminen mahdollistaa sen, mikä Kouvolan eläinsairaalassa on tärkeintä; olla paikalla lemmikkejä varten. Kouvolan sairaalan vaikutusalueeseen kuuluu Kymenlaakson lisäksi alueita Etelä-Karjalasta, Etelä-Savosta, Päijät-Hämeestä ja itäisestä Uudestamaasta aina Pohjois-Karjalaan ja Pohjois-Savon eteläosiin saakka. Vuosittain asiakaskäyntejä on kertynyt noin 15 000.  Ympärivuorokautinen aukiolo kaikkina vuoden päivinä tulee tarjoamaan noin 800 000 asukkaan laajuisella alueella lemmikkieläimille entistä parempaa palvelua. Uuteen ensivastetiimiin on palkattu…

  • Kotka

    Kotkan keskustaan rakentuu uusi merenrantakortteli

    Senaatin Asema-alueet Oy on käynnistänyt tarjouskilpailun 19.11.2020 määräalasta Kotkansaaren uuden sisääntulotien yhteyteen kaavoitettavasta aloituskorttelista. Ydinkeskustan osaksi rakentuvista kerrostaloista avautuu ainutlaatuiset merinäköalat Hovinsaaren suuntaan. Tarjouskilpailun kohteena on noin 4400 m2:n rakentamaton määräala tulevasta keskustan korttelialueesta. Voimassa olevassa asemakaavassa alue on rautatiealuetta. Aloituskortteli on tarkoitus kaavoittaa asuin-, liike- ja toimistorakennusten korttelialueeksi (AL-1). Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on ollut nähtävillä 14.1.-12.2.2019 ja kaavaluonnos 2.9.-4.10.2019. Sen pohjalta laaditun viitesuunnitelman mukaan tarjouskilpailussa olevaan aloituskortteliin tavoitellaan rakennusoikeutta noin 6000 – 6500 k-m2. Kuva: Tuomas Uusheimo   ”Entisen makasiinialueen rakentaminen tukee Kotkan Kantasataman alueen kehittämistä”, kertoo kaupungin kaavoitusarkkitehti Patricia Broas. Tulevan korttelialueen ja nykyisen junaradan väliin kaavoitetaan rannan suuntaisesti kulkeva Uusi Satamakatu. Pysäköinti on tarkoitus järjestää korttelin yhteisellä kaksitasoisella…

  • Seurakunnat

    Myllykosken kirkon yhteyteen valmistuneen Triadin käyttöön siunaaminen ja avajaisviikko

    Kuva: Sami Viitalo Myllykosken kirkon yhteyteen valmistuneen laajennusosan eli Triadin käyttöön siunaamista juhlitaan sunnuntaina 22. marraskuuta. Myllykosken kirkossa järjestetään kello 10 juhlamessu, jossa saarnaa ja uudet tilat siunaa käyttöön Mikkelin hiippakunnan piispa Seppo Häkkinen. Messun päätteeksi pidetään tilojen rakentajien kiitoshetki. Messu lähetetään suoratoistona Kouvolan seurakuntien YouTube-kanavalla. Messuun mahtuu kutsuvieraiden lisäksi 80 henkilöä. Turvavälit on huomioitu istumisjärjestelyissä, ja seurakuntalaisia ohjataan istumapaikoille. Kirkossa on saatavilla käsidesiä ja kasvomaskeja. Wc-tiloissa on mahdollisuus käsien pesuun. Seurakunnallinen koti  Kirkkoherra Eija Murto toivoo, että Triadista voisi kehittyä eri ikäisten seurakunnallinen koti ja yhteisöllisyyden paikka. – Tämä on ennen muuta koko seurakunnan toimitila. Triadin avajaisviikkoa vietetään juhlapäivää seuraavalla viikolla 23.-28. marraskuuta. Seurakuntalaiset ovat tervetulleita avajaisviikon tilaisuuksiin sekä samalla tutustumaan uuteen laajennusosaan. Triadin…

  • Energia

    Kotkan Korkeakoskella sähköhäiriö maanantaina 2.11. klo 00.40 – 02.20

    Viime yönä oli Kotkan Korkeakoskella sähkökatko, joka johtui Korkeakosken sähköasemalla olleesta viasta. Katko alkoi klo 00.40 ja viimeisetkin asiakkaat saivat sähköt klo 02.20. Vika ei näkynyt heti järjestelmissä ja tästä johtuen asiakkaiden saamissa vikaviesteissä oli alkamisaika klo 01:00. Vian aiheuttaja ei ole vielä tiedossa, mutta selvitystyömme jatkuvat. Pahoittelemme asiakkaillemme aiheutunutta haittaa.

  • Hamina

    Tukesin lupa Haminan LNG-terminaalille

    Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) myönsi elokuussa luvan Haminan öljysatamaan valmistuvalle nesteytetyn maakaasun (LNG) terminaalille. Haminan terminaali on Suomen kolmas LNG-terminaali, ja sen kaupallinen käyttö alkaa vuoden 2021 alkupuolella. Kolme LNG-terminaalia kattaa nesteytetyn maakaasun riittävän saannin Suomessa Suomen kaksi aiempaa käytössä olevaa LNG-terminaalia sijaitsevat Porin Tahkoluodossa ja Tornion Röytässä. Näistä Tornion terminaali on suurempi ja Porin terminaali samaa kokoluokkaa kuin Haminan terminaali. – Kolmannen LNG-terminaalin ansiosta Suomen nesteytetyn maakaasun tämänhetkinen tarve tulee katettua. Samalla vähenee riippuvuus Venäjän maakaasusta, sanoo Tukesin ylitarkastaja Arto Jaskari. LNG tuodaan terminaaliin säiliöaluksella esimerkiksi Rotterdamin sataman kautta. LNG:tä toimitetaan terminaalista säiliöautoilla energialaitosten ja teollisuuden käyttöön aina Kainuuseen saakka. Purettavan ja lastattavan LNG:n laatua tarkkaillaan terminaalialueella sijaitsevilla analyysilaitteilla. Lisäksi LNG:tä…

  • Kymenlaakso

    Kymenlaaksossa tapahtumien järjestäjille uusia suosituksia

    Urheiluturnauksien järjestämisestä suositellaan pidättäytymään, mikäli näihin olisi tulossa joukkueita useammalta paikkakunnalta. Kaikkiin yli 50 hengen tapahtumiin vahva suositus käyttää maskia. Kymsote on päättänyt antaa vahvan suosituksen, että Kymenlaaksossa ei järjestetä urheiluturnauksia, joihin tulee joukkueita eri paikkakunnilta. Suositus koskee niin juniori- kuin aikuisten turnauksia. Pelkät kahden joukkueen väliset pelit, kuten SM-tason sarjapelit, eivät kuuluu suosituksen piiriin. Lisäksi urheilutapahtumille, jotka suositus huomioiden on mahdollista järjestää, annetaan vahva suositus yleisön maskien käytöstä. Maskisuositus koskee myös sarjapelejä. Nämä suositukset ovat voimassa vuoden 2020 loppuun asti. Vahva suositus maskin käyttöön koskee myös kaikkia muita yli 50 hengen yleisötapahtumia ja joukkokokoontumisia niin sisällä kuin ulkona. Alueellisen tartuntatautitilanteen muuttuessa Kymsoten tartuntataudeista vastaava lääkäri voi asettaa alueellisia rajoituksia…