Kuva: Kouvola Innovation Oy
KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N V. 2021 HALLITUSKOKOONPANO
Kouvolan Ydinkeskusta ry:n syyskokous 12.11.2020 valitsi yhdistyksen hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi Jukka Silénin. Silén toimii puheenjohtajana vuoden 2021 ajan. Jukka Silén on tunnettu mm. Silén Oy:n ja Mertsi-median yrittäjänä, Kouvolan kaupunginvaltuutettuna sekä Kouvolan Veden hallituksen puheenjohtajana.
”Tartun innolla ja innovatiivisella asenteella tekemään päätöksiä ydinkeskustan kehittämiseksi. Ydinkeskusta yhdistyksellä on vahvat perinteet kehitysyhteistyöstä kiinteistönomistajien, yrittäjien ja keskustan asukkaiden kanssa, tuota kokonaisuutta haluan viedä eteenpäin uuden hallituksen kanssa.
Haluan nähdä tulevaisuudessa, että keskustan kehittämisellä on seudullisesti myös merkittävä vaikutus.”, toteaa Jukka Silén.
”Ilman elävää ja elinvoimaista keskustaa ei ole toimivaa kaupunkia.”, Silén jatkaa.
Kouvolan Ydinkeskusta ry:n hallitus valitsi kokouksessaan 14.1.2021 yhdistyksen varapuheenjohtajana jatkamaan Katja Airaksisen. Airaksinen on Laaduntekijä Oy:n toimitusjohtaja. Airaksinen on toiminut yhdistyksen hallituksen varapuheenjohtajana vuodesta 2019.
Silénin lisäksi uutena jäsenenä yhdistyksen hallituksessa aloitti Juha Päivärinta, Kouvolan Hansa-Apteekki.
Toiminnanjohtaja Kati Klaavuniemi on erittäin tyytyväinen yhdistyksen ja hallituksen työhön vuonna 2020, vaikkakin vuosi oli erittäin haastava ja erilainen aiempiin verrattuna. Hän pitää tärkeänä sitä, että hallituksella on kykyä nähdä tulevaisuuteen ja rohkeutta tuoda näkemyksensä esiin myös haastavina aikoina.
”Vuonna 2021 yhdistyksellä on hallitus, jossa on uusia ja vanhoja tuttuja yhdistyksen toiminnasta viime vuosilta. Me luotamme omaan tekemiseemme ja viemme keskustan kehittämistä eteenpäin herkkinä huomaamaan muutokset toimintaympäristössämme. Odotan innolla, mitä kaikkea yhteistyö tämän hallituksen kanssa tuo toimintaamme.”, toteaa Kati Klaavuniemi.