Koronakoordinaatioryhmä totesi Kymenlaakson koronavirustilanteen jatkuvan edelleen leviämisvaiheessa. Kymenlaakson alueellisista rajoituksista annettiin suositus jatkaa niitä kunnissa helmikuun loppuun asti.
Kymenlaakson koronavirustilanteessa on viimeisen viikon aikana ollut pientä parannusta, mutta alue on edelleen leviämisvaiheen tasossa. Viime viikolla uusia tartuntoja todettiin 58. Positiivisten tulosten osuus kaikista näytteistä on pysynyt laskussa ja se on tällä hetkellä 2,9 %. Ihmisten hakeutuminen testeihin on parantunut ja viikon aikana tutkittujen testien määrä on palautunut joulua edeltäneelle tasolle.
Tartuntojen jäljitys on hyvällä tasolla, ja kaikista tapauksista jäljitettyä saadaan tällä hetkellä yli 85 %. Uusista tapauksista noin kolmannes on ollut samassa taloudessa asuvien jatkotartuntoja, jolloin tartunnan saanut on ollut jo karanteenissa. Nuorten osuus tartunnan saaneissa on edelleen aiempaa suurempi. Uusista tartunnoista 9 % on saatu peruskoulussa, kun aiemmin kouluissa tapahtuneita tartuntoja ei ole juuri ollut. Muun kuin samassa taloudessa asuvan lähipiiristä saatujen tartuntojen osuus on reilu 7 %.
– Vaikka nyt on ollut hyviäkin merkkejä, niin yhden viikon perusteella ei voida sanoa mitään koko tilanteen muutoksesta. Meillä on ollut aikaisemminkin hyviä viikkoja, ja sitten tullut iso nousu tartunnoissa seuraavalla viikolla, toteaa johtajaylilääkäri Marja-Liisa Mäntymaa.
Kymenlaakson alueellinen koronakoordinaatioryhmä antoi suosituksen, että kunnissa jatkettaisiin nykyisiä rajoituksia helmikuun loppuun asti.
– Tartuntatautitilanteen valossa vielä ei ole aika tehdä muutoksia aikaisempiin linjauksiin.
Lasten ja nuoren harrastustoimintaa käsiteltiin erityisesti, sillä siihen kohdistuvia rajoituksia on muilla alueilla muutettu ja omasta suosituksestaan tiedotti eilen myös Opetus- ja kulttuuriministeriö. Lisäksi alueellinen ryhmä oli saanut Kymenlaaksolaisten urheiluseurojen, Kymenlaakson Liikunnan, TUL Kymenlaakson piirin, MLL Kaakkois-Suomen piirin, kulttuuritoimijoiden sekä Nuorisokeskus Anjalan vetoomuksen lasten harrastustoiminnan puolesta.
– Meillä tämä asia koskettaa erityisesti 15–18-vuotaita, sillä tätä nuorempien toimintaa on jo mahdollistettu aikaisemmin. Ottaen kuitenkin huomioon viime aikojen tilanteen, että tartuntoja on ollut kasvavasti Kymenlaakson nuorilla, niin tässä vaiheessa ryhmä ei lähtenyt muuttamaan suositustaan.
Ryhmä linjasi suosituksensa toisen asteen ja korkeakoulujen etäopetuksesta jatkumaan muiden suositusten tavoin helmikuun loppuun asti. Samalla käytiin keskustelua myös ylioppilaskirjoitusten turvaamisesta.
– Harrastustoiminnan rajaukset ja toisen asteen etäopetus linkittyvät toisiinsa. Ryhmä yhteinen viesti oli, että tässä vaiheessa meidän on erityisesti huomioitava ylioppilaskirjoituksiin valmistautavat nuoret ja ne, jotka muuten ovat tänä keväänä valmistumassa opinnoistaan. On pidettävä ne kaikki keinot käytössä, jotta valmistuminen ei jäisi tartunnasta tai altistumisesta kiinni, Marja-Liisa Mäntymaa toteaa.
– Tämän lisäksi haluamme muistuttaa myös nuoria ja heidän vanhempiaan, että tulee olla äärimmäisen tarkka tartuntariskin minimoimisessa. On ihan viisasta noudattaa pari viikkoa omaehtoista karanteenia ennen ylioppilaskirjoituksia, Marja-Liisa Mäntymaa suosittelee.
– Kaikkien kymenlaaksolaisten vastuullinen käyttäytyminen auttaa nuoria parhaiten normaalin harrastustoiminnan piiriin.