Kouvola

:KOUVOLA: Lepolan uuden siunauskappelin rakentaminen on käynnissä

Lepolan uuden kappelin rakennustyömaalla huoltomestari Jani Mäkelä (vas.) ja kiinteistöpäällikkö Jukka Reijo.

Uuden siunauskappelin rakennustyöt Lepolan hautausmaalla ovat parhaillaan käynnissä.

Lepolan hautausmaalle valmistuu uusi siunauskappeli urakka-aikataulun mukaisesti tammikuun 2022 loppuun mennessä. Hankkeen kustannusarvio on noin 330.000 euroa.

Lepolan uuden siunauskappelin sisäänkäynti sijoitetaan remontoitavan huoltorakennuksen päätyyn.

– Pieni siunauskappeli oheistiloineen remontoidaan hautausmaan huoltorakennuksen verstastilaan. Siunaustila on suunniteltu 35 hengelle. Kappelin rakentaminen alkoi lokakuussa verstastilan purkutöillä, kertoo kiinteistöpäällikkö Jukka Reijo Kouvolan seurakuntayhtymästä.

Siunauskappelin tilat sijoittuvat nykyisen puutyöverstaan ja käytävän alueelle. Kappelin sisäänkäynti eteistiloineen sijoitetaan rakennuksen päätyyn. Nykyinen huoltorakennuksen toimisto muutetaan sakastiksi ja ruokailutilaan tehdään toimistotila. Tiloihin tulee inva-wc. Muutosalueelle rakennetaan koneellinen ilmastointi sekä uusitaan ikkunoita, ovia, pintarakenteita ja talotekniikkaa.

Kouvolan seurakuntayhtymän yhteinen kirkkovaltuusto päätti uuden kappelitilan rakentamisesta Lepolan hautausmaan huoltorakennukseen joulukuussa 2019. Seurakuntayhtymän kiinteistö- ja hautauspalvelun johtokunta hyväksyi siunauskappelin rakennussuunnitelman viime huhtikuussa. Elokuussa kappelitilan pääurakoitsijaksi valittiin Rakennusliike PK-Insinööritoimisto Oy. Edellinen, huonokuntoinen Lepolan siunauskappeli purettiin vuonna 2019.

Kuvat:  Sami Viitalo