XAMK Satama Areena ja hotelli pohjoisesta Valokuvaaja: ALA Arkkitehdit Oy, SRV
SRV ja Backstaff Oy ovat allekirjoittaneet sopimuksen Kotkan kaupungin tapahtumakeskus Satama Areenan kehitysvaiheen käynnistämisestä. Suunnittelun käynnistämisellä pyritään edistämään hankkeen toteutumista suunnitellussa aikataulussa. Samalla aloitetaan työmaan valmistelevat työt. Rakentamisen tavoitellaan alkavan kesällä 2021 ja valmistuvan elokuuhun 2023 mennessä.
Kehitysvaiheen aikana toteutetaan yhteistyössä käyttäjien kanssa hankkeen suunnittelua ja etsitään parhaat toteutusvaihtoehdot tilaajan määrittämille tavoitteille. Samalla valmistellaan alustavasti työmaatoimintoja, jotta rakentamisen edellytykset ovat olemassa. Areenan rakennuttamisesta vastaa Kotkan Julkiset Kiinteistöt Oy:n 100 % omistama tytäryhtiö Backstaff Oy.
”Ilolla lähdemme yhteistyöhön edistämään Kotkan uuden tapahtumakeskuksen toteutumista. Meillä on kokemusta näyttävistä areenahankkeista, kuten parhaillaan rakenteilla oleva Tampereen UROS LIVE -areena, sekä kokous- ja tapahtumakäyttöön taipuvista tiloista, kuten esimerkiksi Helsingin Yliopiston Tiedekulma. Puurakentamisen saralla puolestaan valmistui juuri Helsingin Jätkäsaareen Wood City -puukortteliin Suomen suurin puurakenteinen toimisto. Tuomme innolla osaamisemme myös tähän hankkeeseen, ja lähdemme innostuneina toteuttamaan Kotkan uutta maamerkkiä”, kertoo SRV:llä hankkeesta vastaava yksikönjohtaja Antti Raunemaa.
Kotkan Kantasataman sydämeen rakentuvan tapahtumakeskus Satama Areenan laajuus on noin 7 700 bruttoneliömetriä. Merikeskus Vellamon ja Kotkan kantakaupungin väliin sijoittuva rakennus toistaa arkkitehtuurissaan satamakaupungeille tuttuja elementtejä. Puurakenteisena toteutettavan Satama Areenan hillitty, pehmeä ja silti vaikuttava arkkitehtuuri on sukua sataman halleille, konteille ja puulaivoille. Satama Areenassa tullaan käyttämään puuta materiaalina kokonaisvaltaisesti rakenteista sisäosiin saakka. Puusisusta suojaa sinkkinen kuori ja katon rakenteessa tullaan toteuttamaan pohjoismaiden suurin roikkuva puurakenne.
”On innostavaa lähteä kehittämään tapahtumakeskus Satama Areenan suunnittelutyön viimeistelyä yhdessä SRV:n ja muun tiimimme kanssa. Yhteistyö SRV:n, pääsuunnittelijamme ALA Arkkitehtien sekä Ramboll CM:n kanssa on alkanut hyvin. Kuuntelemalla asiantuntijoita suunnittelun viime metreillä saamme toteutettua Kotkan kaupungin ja kokonaishankkeen tarpeita mukailevan tapahtumakeskuksen suunnitellussa aikataulussa”, kertoo tapahtumakeskus Satama Areenan rakennuttamisesta vastaavan Backstaff Oy:n projektipäällikkö Aleksi Sallinen.
Tulevan areenan muunneltavat tilat soveltuvat erilaisille tapahtumille ja niiden suunnittelussa on kiinnitetty erityistä huomiota käytön helppouteen, toimivuuteen, samanaikaiseen käyttöön ja ekologisuuteen. Valmistuttuaan rakennuksen tapahtumatuotannosta vastaa Kotkan tapahtumakeskus Oy. Lisäksi rakennuksessa tulee toimimaan ravintola- ja tekniikkapalveluista vastaavat yhtiöt. Rakennuksen monitoimisuutta ja käyttötehokkuutta on vahvistettu tapahtumakeskuksen viereen rakennettavan Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu Xamkin kanssa. Tapahtumakeskuksen aula- ja ravintolatilat tulevat toimimaan kampuksen pääsisäänkäyntinä ja opiskelijaravintolana.