Kotka,  Talous & Työllisyys

UPM:n mahdollisen biojalostamon ympäristövaikutukset arvioitiin Kotkassa

UPM:n mahdollisen Kotkan biojalostamon ympäristövaikutusten arviointi (YVA) on tehty ja selostus on jätetty viranomaisille loppupäätelmää varten.

UPM Kotkan biojalostamossa valmistettaisiin noin 500 000 tonnia kehittyneitä liikenteen polttoaineita tie-, laiva- ja lentoliikenteen käyttöön useista kestävistä raaka-aineista. Tuotteilla voidaan korvata fossiilisia raaka-aineita myös kemianteollisuudessa.

Kestävät, uusiutuvat raaka-aineet ja tehokkaat prosessit mahdollistaisivat Kotkan biojalostamon tuotteiden merkittävästi pienemmän hiilijalanjäljen fossiilisista raaka-aineista valmistettuihin polttoaineisiin ja tuotteisiin verrattuna.

Konsulttiyhtiö Pöyryn tekemän YVA-selostuksen mukaan hankkeella olisi merkittäviä positiivisia vaikutuksia muun muassa jätteiden ja tähteiden hyötykäytön lisääntymisen ja kasvihuonekaasupäästöjen vähenemän kautta. Vähenemä on suuruudeltaan jopa 16 % Suomen tieliikenteen kasvihuonekaasupäästöistä ja vastaa kolmen Helsingin kokoisen kaupungin tieliikennepäästöjä.

Myös Kotkan alueen elinkeinoihin ja talouteen hanke vaikuttaisi toteutuessaan erittäin positiivisesti.

Kotkan biojalostamo on YVA:n mukaan toteuttamiskelpoinen, ja hankkeen mahdollisia ympäristövaikutuksia voidaan lieventää selostuksessa esitetyillä keinoilla. Toteutuessaan hankkeen suurimmat haittavaikutukset aiheutuvat lisääntyvästä liikenteestä ja maisemamuutoksesta.

Ympäristönvaikutusten arvioinnin tuloksista järjestetään avoin yleisötilaisuus 15.10. klo 17.30 Cafe Neptunuksessa Kotkassa.

Ympäristövaikutusten arviointi on osa noin vuoden kestävää esisuunnitteluvaihetta, jossa selvitetään hankkeen toteuttamiskelpoisuutta. Hankkeen etenemiseen vaikuttavat osaltaan myös kansalliset ja EU:n polttoaineita koskevat päätökset. Viranomaisen loppupäätelmää YVA:sta odotetaan ensi vuoden alussa.