PÄÄTOIMITTAJALTA

PÄÄTOIMITTAJALTA: KATOAVAA KAHVILAKULTTUURIA KOTKASSA JA KARHULASSA

Kotkalaisilla on suuri unelma, unelma jossa kaupungissa vauraat ja keskiluokkaiset voisivat toteuttaa itseään samoin kuten heidän lajitoverinsa Helsingissä, pääkaupunkiseudulla ja siellä jossa urbaani elämäntapa on juuri se ainoa ja oikea.

Paikkakunnalla on säännöllisesti urputusta kun alueelle ei saada pääkaupunkiseudun kaltaista urbaania, sivistynyttä, kodikasta kahvilakulttuuria aikaiseksi siis sellaista joissa voisi tunnelmoida hyvän kahvin, uunituoreen pullan, kakun palasen tai leivonnaista nauttien sekä ehkä jonkun laadukkaalla voileivällä kera tuoreen salaatin.

Nämä tyhjästä urputtajat  eivät vaan tajua että sen sijaan että nalkuttaisivat sen puutetta käyttäisivät jo olemassa olevaa kahvilatarjontaa sillä kahviloita ON jo nyt kotkassa.

Tänääkin 28.08.2024 kertoo paikallislehti yhden karhulalaisen kahvilan laittavansa oven kiinni kun “rahkeet” siis asiakkaat eivät tukeneet asioimalla siellä.

Jos kerta kotkalaiset ja karhulalaiset kaipaavat urbaania kahvilakulttuuria kaupunkiinsa on asiakkaiden tuettava sellaista toimintaa enemmän kuin sen yhden kahvikupin verran. Yksi kahvikupillinen kun ei yrittäjää lämmitä. Asiakkaan on tehtävä enemmän jos haluaa suosikkikahvilansa jäävän paikkakunnalle.

Kotkassa kahvilakulttuuria jarruttaa myös kauppakeskuksien ja markettien “tuolinvaltaajat”. Ilmiö jossa Samat henkilöt valtaavat joka päivä kahvilatilan muilta asiakkailta.

“Tuolinvaltaajat” ostavat vähiten mutta viettävät aikaansa eniten vieden muilta asiakkailta pöydän ja tuolin.

Kotkan pasaatissa “tuolinvaltaus” on arkea. Kahvilassa jouten istujat vähiten kahvilan tuotteita ostava ei kahvilaa tue. Urbaaniin kahvilakulttuuriin kun ei kuulu joutenolo. Jos kerta käytät kahvilassa tuolia ja pöytää on sen vastineeksi ostettava enemmän kuin se yksi kupillinen kahvia.

Sillä määrällä rahaa jolla Kotkalainen ja Karhulalainen törsää kapakoihin sekä alkoholiin sijoittaisivat ne paikalliseen kahvilakulttuuriin voisivat paikalliset kahvilan hyvin.

Kahvilakulttuuria ei synny jos sille ei anneta mahdollisuutta.

Miksi kotkassa ja karhulassa kapakat ovat elinvoimaisempia kuin kahvilat?? Tähän vastaamalla vastaat myös miksi kotkaan ei koskaan tule kahvilakulttuuria. Juopottelu voittaa aina.

KAHVILAT TOIMIVAT VAIN JOS SE SAA KULUTTAVIA ASIAKKAITA, JOUTILAAT PENKINVALTAAJAT EI KAHVILAA TUE!!

 

Kerttu Vali

Victoria Median sekä Kaakkois-Suomi julkaisun vastaava päätoimittaja