Kymenlaakso

Kaakkois-Suomen poliisin uudenvuodenyö

Uudenvuoden juhlinta on työllistänyt poliisia Kaakkois-Suomessa. Poliisilaitos oli varautunut yöhön ylimääräisillä partioilla ja yön aikana tehtäviä oli melkein kaksi kertaa enemmän kuin normaalina viikonloppuyönä.

Pääosin tehtäviin on liittynyt päihteet tavalla tai toisella. Erilaisia häiriötehtäviä kirjattiin Kaakkois-Suomen poliisilaitoksen alueella 65 kpl, osassa näistä häiriötehtävissä aiheutettiin häiriötä ampumalla ilotulitteita holtittomasti. Ilotulitteita ammuttiin mm. asuntoja ja ihmisiä kohden. Yön aikana syttyi 15 tulipaloa, joista vakavin oli omakotitalon syttyminen tuleen Kouvolan Kuusankoskella. Poliisi tutkii tulipalojen syttymissyytä.

Kotihälytystehtäviä oli 30 kpl, pahoinpitelytehtäviä 20 kpl ja päihtyneistä aiheutuneita tehtäviä 19 kpl. Liikenteestä aiheutui 32 tehtävää, jotka sisälsivät muu. ulosajoja ja rattijuopumuksia. Rattijuoppoja tavattiin yön aikana kolme, joista yksi päätti uusia ajonsa tunnin sisään päästyään vapaaksi. Näiden lisäksi oli lukuisia muita poliisille kuuluneita tehtäviä.