Kouvola

Eurojackpotissa tavoitellaan ensi viikollakin 90 miljoonan euron pottia – Kouvolaan noin 121 000 euron voitto

Eurojackpotin arvonnassa (kierros 45/2018) ei löytynyt täysosumia, joten myös ensi viikolla tavoitellaan 90 miljoonan euron pottia

Arvonnassa löytyi kolme 5+1-tulosta, joilla voitti noin 7,5 miljoonaa euroa. Kaikki kolme voittoa menivät Saksaan.

5+0-tuloksia löytyi yhteensä kymmenen ja yksi niistä löytyi Suomesta. Noin 121 000 euroa tuonut voittopeli oli pelattu K-citymarket Kouvolassa. Voittaja ei ollut käyttänyt pelatessaan Veikkaus-korttia, joten hänen tulee lunastaa voittonsa Veikkauksen pelisalista tai Danske Bankista.

Muut 5+0-voitot menivät Saksaan (x6), Tanskaan, Unkariin ja Slovakiaan.

Eurojackpotin kierroksen 45/2018 päänumerot ovat 8, 32, 34, 46, 49 ja tähtinumerot 3 ja 5.

90 miljoonan euron pääpotin lisäksi Eurojackpotissa jaetaan ensi viikollakin jopa 20 miljoonaa euroa 5+1-tulosten kesken.

Perjantai-Jokerista löytyi neljä kappaletta 6 oikein -tuloksia. Tuloksella voitti 20 000 euroa, mutta kolme voitoista voitettiin tuplattuina. Tuplatuilla voitoilla voitti siis 40 000 euroa.

Yksi 40 000 euron voiton tuoneista peleistä oli pelattu Vantaan Tammiston K-citymarketissa, toinen Kampin keskuksen R-kioskissa Helsingissä ja kolmas voitoista meni viiden osuuden porukalle. Porukan jäsenet olivat pelanneet pelinsä K-market Kumpulassa Tampereella, S-market Näsissä Porvoossa, Kampin keskuksen R-kioskissa Helsingissä, R-kioski Valtakatu 36:ssa Lappeenrannassa ja Kemin Pelaamossa.

20 000 euron tuplaamaton jokerivoitto oli pelattu Topeekan kioskilla Kauhajoella.

Perjantai-Jokerin voittorivi on 8 9 9 6 4 5 6.

Lomatonnin voittorivi on Singapore 90. Tuhannen euron päävoittoja voitettiin 18 kappaletta.