Maasotakoulu johtaa Etelä-Suomen valmiusyksiköiden harjoituksen Kymenlaakson alueella 23.-27. heinäkuuta 2023. Valmiusyksiköiden yhteisellä harjoittelulla ylläpidetään ja kehitetään Maavoimien valmiutta sekä tuotetaan kykyä nopeaan reagointiin tarvittaessa. Harjoituksessa saapumiserän vaihdoksen myötä valmiusvastuun ottaneet valmiusyksiköt harjoittelevat yhteistoimintaa. Keskiössä ovat erilaiset taistelumenetelmät, erikoisjoukkojen vastainen toiminta ja kohteiden suojaaminen. Harjoitus on osa koulutussuunnitelman mukaista vuosittaista toimintaa, ja se toteutetaan samanaikaisesti Maavoimien reserviupseerikurssin 262 ampuma- ja taisteluharjoituksen kanssa. Harjoitukseen osallistuu Maavoimien joukkoja Maasotakoulusta, Utin jääkärirykmentistä, Maavoimien esikunnasta, Karjalan prikaatista, Kaartin jääkärirykmentistä, Porin prikaatista ja Panssariprikaatista sekä Merivoimien joukkoja Uudenmaan prikaatista. Harjoitukseen osallistuvat ovat varusmiehiä, reserviläisiä ja henkilökuntaa, yhteensä noin 1700 henkilöä. Harjoitusjoukot harjoittelevat Puolustusvoimien harjoitus- ja ampuma-alueiden lisäksi myös yleisillä paikoilla, mm. HaminanKotkan satama-alueella Kotkassa ja Kymin…
-
-
Puolustusvoimien pääsotaharjoitus keskittyy Kaakon puolustukseen
Kuva: Puolustusvoimat Puolustusvoimien pääsotaharjoitus Kaakko 19 järjestetään Kaakkois-Suomen alueella 27.11.–4.12.2019. Tavoitteena on harjoitella Puolustusvoimien yhteisten suorituskykyjen käyttöä Rajavartiolaitoksen kanssa sekä valmiutta vastata nopeasti kehittyviin tilanteisiin Kaakkois-Suomen alueella. Harjoitukseen osallistuu yhdenaikaisesti enimmillään noin 12 000 henkilöä, joista on varusmiehiä 6 200, reserviläisiä 3 200 ja Puolustusvoimien ja Rajavartiolaitoksen henkilökuntaa 2 600. Ajoneuvoja harjoitukseen osallistuu noin 2 200. Harjoitusjoukot ovat Maa-, Meri- ja Ilmavoimista, Pääesikunnasta ja sen alaisista laitoksista sekä Rajavartiolaitoksesta. Harjoituksen johtaa maavoimien komentaja kenraaliluutnantti Petri Hulkko. – Joka toinen vuosi eripuolilla maata järjestettävissä Puolustusvoimien pääsotaharjoituksissa konkretisoituu puolustushaarojen ja Rajavartiolaitoksen yhteistyön merkitys. Saumattomalla yhteistyöllä pystymme puolustamaan koko maata kaikissa tilanteissa. Pääsotaharjoitus on myös erinomainen tilaisuus testata asevelvollistemme, niin varusmiesten kuin reserviläisten,…